Pari kuukautta mersu-kuskina
Nyt Mersun ostosta on kulunut pari kuukautta ja autoa on tullut käytettyä useammassa eri yhteydessä. Kilometrejäkin on kertynyt viitisentuhatta. Eli alkaa olla aika hyvä kuva sen hyvistä ja huonoista puolista päivittäisessä käytössä.
Katto auki ja pikkutielle

Tämä yhdistelmä on tälle autolle paras yhistelmä. Mutkaisella pikkutiellä auto on hauska ja hyvällä kelillä katto auki ajeleminen lisää vielä fiilistä. Yhdistelmä on siis oikein onnistunut. Katto auki auto myös näyttää paremmalta, joten nåin kaikki on aika lailla kohdallaan.
Katon mekanismihan tässä autossa oli ensin heti kaupassa ongelmallinen. Katto oli hallissa auki, eikä se mennyt kiinni. Saivat sen kuntoon, mutta ei se ihan ok ollut huollon jälkeen. Hattuhylly oli huonoissa säädöissä ja kun koitin sitä säätöruuvista säätää parempaan asentoon, alkoi katto ottamaan hyllyn reunaan vähän kiinni, avauksen ja sulkemisen yhteydessä. Lisäksi säätövara loppui kesken, eli hyllyn ja takaluukun reunan väliin jäi edelleen pieni kolo. Ongelmaan oli loppujen lopuksi tosi yksinkertainen ratkaisu: Otin hattuhyllyn reunasta kiinni ja nostin. Hylly siirtyi parempaan asentoon ja vähän sitä säätämällä normi säätöruuvilla takaisin päin, sain kaiken toimimaan varsin nätisti. Oliskohan tuossakin ollut aiemmin huomaamani ”keltainen mönjä” syynä. Sitä ole useammasta paikasta autoa siivoillut pois ja jos sitä oli hattuhyllyn mekanismissa, niin se ehkä esti hyllyn nousun oikealle korkeudelle. Pieni vetäminen pisti mönjän lyttyyn ja hylly pääsee nousemaan normaalisti… Ehkä noin, tai sitten jokin vääntynyt juttu vääntyi nyt takaisin päin sopivasti.
Kulutus

Keskikulutus näyttää asettuvan jonnekin vähän reilun 8l/100km tienoille. Ei mikään pieni, mutta eipä sitä pyhällä hengellä etenemistä 3.5l koneelta pitäisi odottaakaan. Alussa kulutus oli isommissakin lukemissa, mutta siinä oli varmaan syynä se, että alussa kaasua tuli käytettyä vähän reippaammin, nyt ajaminen on siirtynyt enemmän cruisailun suuntaan. Tietty lämpimät kelit auttanevat asiaa myöskin. Kylmäkäynnistyksillä näyttää oevan melko iso vaikutus tämän moottorin kulutukseen. Ja tietty se vanha totuus, että auto tykkää kun sillä ajetaan. Tämä oli ilmeisesti seissyt jonkin aikaa, joten ajaminen lienee tehnyt autolle hyvää.
Tavaratila
Katto kiinni tavaratilaa on varsin kivasti, mutta alhaalla tila supistuu jonkin verran. Kyllä me just Sofian kanssa tehtiin parin yön pituinen road trippi ja sitä varten tarvitsemamme tavarat mahtuivat mukaan varsin helposti. Suurin ongelma tavaratilassa katon ollessa alhaalla, on kolo, josta tavarat täytyy konttiin lastata. Katon ja luukun reunan väliin kun jää melko pieni väli. Eli isompia tavaroita lastatessa tai purkaessa, katto on käytännössä laitettava kiinni. Käytännössä tämä ei isokaan ongelma ole ollut, koska katto on yleensä kiinni kun autolle tullaan ja se pistetään takaisin kiini, kun saavutaan perille.
Jotain tämän mallin ”isoveljestä” kertovaa videota katsellessa siinä oli ominaisuus, joka kelpaisi hyvin omaanikin. Siinä oli takakontissa nappi, jota painamalla kontissa olevan katon takareuna nousi ylöspäin, tuoden tavaroiden lastaamiseen tarvittavaa tilaa lisää. Eli Mersu oli tämän ongelman tiedostanut, mutta ratkaisu on tarjolla vaan vähän arvokkaampaan malliin.
Moottori ja vaihteisto
Tämä 3.5 litran V6 moottori on auton parhaita puolia. Siitä lähtee varsin mukavat äänet, mutta kuitenkin riittävän sivistyneessä paketissa. Eli normi ajossa kone on varsin hiljainen, mutta pitää mukavaa murinaa, kun siitä vähän enemmän tehoja käskee pihalle. Voimaa myös riittää mukavasti. Vielä moottoritienopeuksissa auto kiihtyy helposti aina kun sitä pyytää.
Kun vaihteisto pääsi minun ajotavoista kärryille (ja oma ajotapa on vakiintunut paremmin), se on toiminut kohtuullisen huomaamattomasti. Eli juuri kuten automaattilaatikon pitääkin. Silloin kun hidastaa vaikkapa risteykseen tullessa ja siirtyy sitten kiihdyttämään sopivaan väliin, niin laatikko hämmentyy vähän, eikä suoritus ole niinkään nätti. Aika tuttu juttu minkä tahansa automaattilaatikon kanssa, joten ei tuosta isompaa miinusta oikein voi antaa. Ne kun eivät osaa ajatuksia lukea, niin pientä viivettä on luvassa. Tosin voishan se nopeamminkin toimia, jolloin empiminen vähenisi. Hybridi-Civikin jälkeen laatikon käytös vähän häiritsee. Loota voisi hyötyä öljyjen vaihdosta, jota ei ole taidettu siihen vielä koskaan tehdä. Koitan saada tämä tapahtumaan joskus lähitulevaisuudessa.
Medialaitteisto
Mersun oma laitteisto
Tämä onkin vähän monitahoisempi tapaus. Auton orginaali systeemi on ihan ok aikaisekseen. Eihän se kummoinen nykymittapuulla ole, mutta sain äänet kuulumaan puhelimesta bluetoothin kautta, joka oli 15 vuotta sitten aika lailla kaikki mitä pystyi toivomaan. Jännä juttu tuohon liittyen on se, että ruskehtavan värin perusteella tässä SLK:ssa oli NTG 4.0 järjestelmä… Mutta siinä ei ollut musan streamausta bluetoothilla käytettävissä. Toisaalta taas soittimen etulevyn perusteella kyseessä olisi NTG 4.5 versio. Loppujen lopuksi SLK-foorumilta löysin tiedon, että näissä R172 alkupään malleissa oli NTG 4.5n eka revisio, jossa värit olivat vielä 4.0:sta peräisin. Se myös selitti tuon äänen streamauksen, koska tämä tuli 4.5 versiossa mukaan. Tehtaalla autoon oli myös asennettu navigaattori, mutta ilmeisesti koska siihen ei ollut karttoja päivitetty vuosiin, tämä ei käytännössä toimi ollenkaan.
Koska autoon oli jo tehtaalla asennettu Harman Kardon-logoilla varustettu parempi äänentoisto, ei minulle olisi mitään hyötyä tämän paremmasta. Pääasiassa äänikirjoja ja podcasetejä kuuntelevana, äänen laatu ei muutenkaan ole minulle niin iso juttu ajellessa. Tässä tapauksessa vielä, kun pidän auton kattoa mahdollisuuksien mukaan auki, tuulen kohinat peittää joka tapauksessa alleen kaikki pikku-nyäanssit. Eli olemassa olevat kaiuttimet ja vahvistin riittävät minulle paremmin kuin hyvin.
Jälkiasenteinen Android-ruutu

Autoon oli myös joku asentanut Android pohjaisen ruudun alkuperäisen 5″ näytön tilalle. Se oli itse asiassa autoon aika kivasti sopivan kokoinen. Ongelma siinä oli vaan se, että siinä oli ilmeisesti tuki Applen CarPlaylle, muttei Android Autolle. Tabletissa oli kyllä Google Maps olemassa ja sen sai pelaamaankin, kunhan jakoi puhelimesta langattoman verkon. Tämä verkon jakaminen ei vaan suostunut toimimaan automaattisesti, vaan joka kerta piti ensin laittaa puhelimesta hot spot päälle ja sen jälkeen vielä manuallisesti auton laite yhdistää siihen.
Äänet tästä laitteesta eivät suostuneet kuulumaan ollenkaan, vaikka autosta kuinka AUX:in valitsi äänilähteeksi. Eli pääsi opettelemaan navigointia ilman puhuttuja opastuksia. Tämäkin olisi periaatteessa ollut hyväksyttävissä, koska toi navigointi toimi varsin hyvin ilman ääniäkin ja musan/podcastin/äänikirjan sai kuulumaan auton oman bluetoothin kautta ihan toimivasti (vaikka ruudulla olevia play/pause-nappeja kaipasinkin).
Laittessa oli ilmeisesti jokin valmistajan palvelu tms, johon laitteen piti säännöllisesti päästä ilmoittautumaan. Tämä ei tainnut aina onnistua ja silloin ruusun alareunaan tuli paksu musta palkki, jonka keskellä luki ”CLOSED”. Tämä palkki sitten esti esim Google Mapsissä navigoinnin aloituksen klikkaamisen, koska se peitti Start-napin kokonaan (tosi fiksua suunnittelua).
Koska laitteessa oli Androidin versio 6 asennettuna, eikä tuoreempaa ollut tarjolla, niin ilmeisesti mapsin versiokaan ei ollut ihan parhaasta päästä. Yhdellä ajomatkalla navigointi kyllä lähti käytiin, mutta kartalla ei näkynyt reittiä normaalilla sinisellä viivalla esitettynä. Risteyksissä näkyi kyllä valkoiset nuolet näyttämässä minne tulisi kääntyä ja osasi appsi myös kertoa kuinka pitkä matka seuraavaan käännökseen olisi. Loppumatkasta karttakin muuttui pelkäksi harmaanksi. Onneksi käännökset kerrottiin ka nuolilla osoitettiin edelleen, joten pääsin perille. Pisti kyllä miettimään, että uuden laitteen hommaaminen oli oikea idea…
Ruutu itsessään jätti myös vähän toivomisen varaa. Kirkkaalla ilmalla siitä ei meinannut saada mitään selvää. Saattoi olla, että vuosien saatossa ruutu oli himmentynyt ja uutena se olisi ollut paremmin luettavissa. Nyt kirkkaalla kelillä navigoinnista meinasi puuttua myös se visuaalinen puoli…
ZZ2 Dizplay
Edellä mainittujen ongelmien takia asennutin mersuun uuden ruudun. Otsikon mukainen laite on itse asiassa Linux-laite, jossa on sekä Android Auto & Applen CarPlay tuettuna. Melko rivakasti toimiva laite osoittautui oikein toimivaksi peliksi pikku road tripillämme.
Ruutu on niin kirkas, että siitä saa mainiosti selvää myös katon ollessa avoinna kirkkaalla kelillä. MUTTA yksi ongelma tässä on: Ainakin minun aurinkolaseja käyttäessäni ruutu näkyy minulle täysin mustana. Jos siirrän päätäni vähän matkaa vasemmalle tai oikealle, näen taas ruudusta mitä siinä on, mutta kuljettajan paikalta en kirjaimellisesti näe yhtään mitään muuta kuin mustan ruudun. No, kunnollinen lippis katto auki ajeluja varten pitää joka tapauksessa hommata, joten ei tuo iso käytännön ongelma varsinaisesti ole. Aurinkolasejen kanssa ruutujen näkeminen on aina ollut pikkaisen hanklaa muissakin autoissa, mutta ei sentään ihan näin täydellisesti mikään ole laseilla pimentynyt.
Tämän laitteen kanssa asennutin samalla rekisterikilven viereen myös peruutuskameran. Tähän kun on edellisten autojan kanssa ehtinyt tottua, niin on kyllä taas kelpo laite noiden peruutustukien lisäksi. Auton kiilamainen muoto leveine takalokareineen ja syvä istuma-asento kun tekivät peruuttamisesta vähä liian arvauksen varassa tapahtuvaa toimintaa. Kamera auttaa asiaa kummasti.

Langaton Android Auto on myös erittäin mukava juttu edellisen laitteen yhdistämisen kanssa temppuilun jälkeen. Kerran johdon kautta liittämisen jälkeen yhdistäminen tapahtuu nyt automaattisesti ja varsin nopeasti. Näin sen tuleekin toimia.
Vanhaan ruutuun verrattuna tämä malli on selkeäsi leveämpi ja pikkaisen matalampi. Eihän tuo ihan täydellinen tähän SLKhon ole, mutta toimii sen verran hyvin, että tuon puhaltimien peittoon jäämisen kestää.
Vakionopeudensäädin
Tässä autossa oleva Distronic+, eli mukautuva vakionopeudensäädin, oli aikanaan melkoista uusinta uutta. Hyvin se tuntuu suurimmaksi osaksi pelaavan edelleen. Tosin vähän harmittavasti, juuri tässä kotikulmilla ilmeisesti kännykkätornin aiheuttama sähköinen häiriö osuu juuri sopivalle taajuudelle ja auto tiputtaa vakkarin pois käytöstä. Vähän matkan päässä kotoa vakkari palaa taas käyttöön. Melkoinen tuuri, että häiriöiden lähde sattuu olemaan juuri tässä meidän kodin lähettyvillä. Ajellessamme noin 500km pituisen road tripin, vain kerran Turun laitamilla tuli toinen alue vastaan, missä sama tapahtui.
Mersulla on muuten näiden mukautuvien vakkareiden kehityksessä pari ”ekaa”. 1999 se oli eka merkki, joka otti tutkan käyttöön vakkarissa. Siihen asti vakionopeudensäätimet olivat olleet pääasiassa lidariin (laser) perustuvia parin kameroihin perustuvan toteutuksen ohella. 2005 taas Mersu sai ilmeisesti ekana ulos järjestelmän, joka pystyi pysäyttämään auton kokonaan ja sen jälkeen vielä jatkamaan matkaa. Toyota oli jo ehtinyt vuosi sitten tehdä systeemin, joka pysätti auton, mutta sammui sitten itsestään. Tuossa 2000 luvun alussa näiden vakkareiden kehitys näytti olleen melkoisen nopeaa vähän joka automerkillä.
Mukautuvista vakionopeudensäätimistä Wikipediassa.
Eli tämän oman kärryn tullessa myyntiin, Mersu oli tehnyt näitä tutkaan perustuvia vakkareita jo 10 vuotta. Olisi ehkä luullut, että ne olisi tuossa vaiheessa olleet häiriöiden kassa vähemmän herkkiä. Tai no, 15 vuoden aikana on tainnut elektronisen sälän määrä ilmassa kyllä lisääntyä aika paljon…
Laatuvaikutelma
Pääasiassa auto tuntuu laadukkaalta. Useimmissa kohdissa paremmalta kuin muut omistamani autotot. Tämä ”pieni ja kevyt” näkyy kuitenkin parissa kohdassa, jossa vaikutelma vähän kärsii kun materiaaleissa on vähän säästelty siellä sun täällä. Kokonaisuutena kuitenkin hyvin rakennettu ja hyvistä materiaaleista rakennettu peli. Esim pellit tuntuvat olevan joka paikasta esimerkillisen paksua tavaraa. Ovissa varsinkin eron huomaa Hondaamme verrattuna hyvin… Tosin kuinka paljon metallia sitä kannattaa kuljettaa ovissa mukana?
CarVow:n videolla testailevat kolmen vanhan saksalaisen premium auton kestävyyttää päästämällä bodarin autojen kimppuun kirveellä ja rengasraudalla aseistautuneena ja sen jälkeen pistivät autot sudittamaan täysillä paikallaan kunnes koneet laukesivat. Mersu voitti nämä kokeet selkästi. Toivottavasti tässä omassakin kestävyys on tuolla tasolla 🙂
Loppujen lopuksi
Auto itsessään on oikein passeli peli omaan käyttööni, mutta vähän edellisten omistajien laiminlyönnit sun muut pikku jutut ärsyttää. 15 vuotiaassa autossa nämä oli tietenkin enemmän tai vähemmän pakollisia juttuja, joten eipä kauppa vielä ole alkanut kaduttamaan.
Vakuutusta ottaessani taisi kyllä tulla arvioitua vuotuiset ajokilometrit alakanttiin. Sen verran kiva tällä on ajella, että kilsoja on kerääntynyt ihan eri tahtiin, kuin Hondan mittariin. Eiköhän tässä ole vähän uutuuden viehätystä ja osittain hyvien kelejen vaikutusta myöskin, joten eiköhän se kilsojen kerääntyminen hidastu ennen pitkää.
