Virtahepo
Tämä maailman kolmanneksi suurin maanisäkäs näyttää kentien rennolta kaverilta, mutta todellisuudessa se tappaa suurimman määrän ihmisiä vuosittain afrikan maaeläimistä. Noin tapettua 500 ihmistä vuodessa on esimerkiksi noin kaksi kertaa leijonien aikaansaama määrä.
Virtahevon muinaiskreikkalainen nimi on hippopotamus, joka tarkoittaa jokihevosta. Sanoisin että tämän eläimen nimi on varsin harvinaislaatuinen. Harvoin englannin kielinen nimi on sama kuin latinalainen/alkuperäinen nimi ja samalla suomenkielinen nimi on käytännössä suora suomennos siitä.
| Englanniksi | Hippopotamus |
| Swahili | Kibia |
| Afrikaans | Seekoëi |
| Latinaksi | Hippopotamus amphibius |
Virtahepoja pidettiin sikojen sukulaisina vuoteen 1985 asti, mutta tutkimusten perusteella onkin selvinnyt, että niiden lähimpiä sukulaisia ovatkin valaat ja delfiinit, joista virtahepojen sukuhaara on eronnut noin 54 miljoonaa vuotta sitten.
Ruumiinrakenne
| Pituus | 290 – 505 cm |
| Säkäkorkeus | 130 –165 cm |
| Paino | 1300 – 3200 kg |
Tynnyrimäinen ruumiinrakenne saa virtahevon näyttämään lihavalta, mutta niiden kehossa on varsin vähän rasvaa. Rakenne tulee paksuista ja vahvoista luista ja lihaksista, joilla eläin kannattelee itseään liikkuessaan, kuten myös noin 6 cm paksusta nahasta. Virtahepojen oleilemiseen vedessä on hyvä syy siinä, että vesi kannattelee niiden massasta suurta osaa.
Virtahepojen leuat avautuvat harvinaisen paljon, noin 100-110 asteen kulmaan, mutta ne eivät liiku sivusuunnassa. Tämä tekee pureskelemisen varsin hankalaksi. Virtahepo kerääkin ruokansa pääasiassa karheilla huulillaan ja pureskelevat sitä vain takahampaillaan, joissa on tarkoitusta varten kehittynyt epätasainen kiille. Salametsästäjiäkin kiinostavat suuret etuhampaat voivat kasvaa yläleuassa 40 cm ja alaleuassa 50 cm pitkiksi. Nämä hampaat kasvavat koko ajan ja ne teroittuvat hankautumalla toisiaan vasten.
Pullukkamisesta olemuksestaan huolimatta, virtahepo pystyy juoksemaan jopa 30 kmh nopeudella. Ihminen juoksee keskimääräin 8-10 kmh, joten kilpajuoksussa virahevon kanssa ihmiselle käy helposti huonosti. 100m juokun maailmanennätys tahdilla ihminen pääsisi juuri ja juuri virtehepoa karkuun. Siihen tahtiin vaan todella harvat meistä pystyvät, eikä hekään taitaisi sitä tahtia pystyä pitämään yllä virtahepoa pidempään. Juostessaan lujaa, hippo on askeleiden aikana hetkellisesti kokonaan ilmassa, mutta ne eivät pysty oikeasti hyppäämään.
Virtahevot nukkuvat pitäen sieraimensa pinnalla. Ne voivat siirtyä unen ja valvetilan välillä harvinaisen nopeasti ja pystyvät myös nukkumaan veden alla ja nousta ajoittain pinnalle hengittämään heräämättä.
Virtahevot ovat karvattomia ja niiden nahka palaa melko herkästi. Tästä syystä ne ruokailevat öisin. Niillä ei myöskään ole hikirauhasia, mutta niiltä on rauhaset, josta ne erittävät paksua nestettä, joka imee itseensä auringon ultraviolettisäteitä. Eli toimivat kuten aurinkorasva. Lisäksi sillä on bakteereja torjuvia ominaisuuksia. Tätä eritettä kutsutaan joskus ”veri-hieksi”, sen punaisesta väristä johtuen. Se ei kuitenkaa ole sen paremmin verta kuin hikeäkään. Vaikka eritteellä onkin auringolta suojaavia ominaisuuksia, pidempään auringossa oleilun seurauksena virtahevon nahka alkaa halkeilemaan.
Harvinaisena ominaisuutena nisäkkäille, virtahevot synnyttävät vedessä. Kerrallaan syntyy vain yksi poikanen, joka seuraa emoaan muuamia vuosia. Tästä syystä yhden naaraan perässä voikin olla kerrallaan useitakin poikasia, mutta kaikki ovat noin vuoden toistaan vanhempia.
Käyttäytyminen
Virtahevot viettävät päivät vedessä, jossa ne yleensä ovat kokonaan veden alla, silmiä, korvia ja sieraimia lukuunottamatta. Ne pystyvät sukeltamaan lähes puoli tuntia kerrallaan, mutta yleensä oleilevat kokonaan veden alla kerrallaan 4-6 minuuttia. Vaikka asuinpaikan perustella voisi toisin arvata, virtahepo on huono uimari, eikä se kellu. Syvässä vedessä (johon ne harvoin menevät) ne kulkevat pomppien pohjaa pitkin.
Pimeällä virtahevot nuosevat maalle syömään. Normaali illallinen sisältää noin 3-5 km kierroksen, joka aikana hippo suo noin 40 kiloa ruohoa. Kerralla ne voivat kyllä joskus syödä jopa 50 kiloa kasveja. Asuinpaikoiltaan ne vaativatkit sopivan syvyistä vettä, jonka lähistöllä on laidunmaata. Veden tulisi mielellään virrata hitaasti ja rantojen olla loivat, jotta heposet pääsevät helposti kapuamaan laiduntamaan. Nämä kriteerit täyttäviä alueita ei loputtomasti ole, joka vaikuttanee virtahepojen hanakkaan haluun vahtia reviiriään. Reviiri niilä ei tosin kovin kookas ole, uros puollustaa omaa 50-100m kaistaletta joesta tai 250-500m alaa järveltä. Reviiri on vain vedessä, eikä jatku maalle. Kuivan kauden aikana ne hylkäävät vanhat reviirit siirtyessään kosteammille paikoille.
Jos sapuskaa ei ihan lammikon läheisyydestä löydy, niin virtahepo voi kulkea kilometrejä laiduntamaan päästäkseen. Vaikka hipot vedessä normaalisti pysyttelevät laumassa (yksi uros ja 5-30 naarasta per lauma), laiduntamisen ne tekevät yksin. Nämä käyttäytymismallit lienevät suurimpia syitä siihen, miksi virtahevot ovat ihmisille niin vaarallisia. Tumman harmaa hämärässä tai pimeässä liikuva otus, jonka alueelle ihminen voi huomaamattaa kulkea, ei ole sille ihmiselle kovin kiva yhdistelmä.
Alla video jossa Amboselissa sain videota yhdestä matti-myöhäsestä, joka oli ilmeisesti palailemassa veteen yöllisen laiduntamisen jälkeen.
Kuivan kauden aikana virtahepojen täytyy usein siirtyä paikasta toiseen, kun niiden normaali asuinpaikka kuivaa liikaa. Jälkeensä ne usein jättävät melkoisen mutaisen sotkun jossa on paljon virtahevon kakkaa. Kissakalat jäävät näihin kohtiin jumiin, kun vesi laskee tarpeeksi. Keuhkojensa avulla ne pysyvät kyllä hengissä, vaikka joutuvatkin melkein kuivalle maalle. Virtahevon jätökset tuskin tekevät paikasta erityisen miellyttävää kissakaloille, mutta toisaalta kakassa marinoitu kala ei myöskään taida olla kovin houkuttava vaihtoehto useimmille pedoille… Paskamaisessa majapaikassa on siis etunsakin.
Virtahevon vaarallisuus ihmisille selittyy sillä, että ne kaatavat joskus veneitä. Esimerkiksi vuonna 2014 hippo kaatoi veneen ja 13 matkustajaa kuoli. Yhteenottoja sattuu usein myös silloin, kun virtahepo tulee laiduntamaan ihmisten pelloille. Niissä voi kummalle tahansa käydä huonosti.
Levinneisyys
Nykyään virtahevot elävät vain Saharan eteläpuoleisessa afrikassa, mutta aikanaan niitä on ollut Egyptissäkin. Noin 30 000 vuotta vanhoja jäänteitä on löydetty Kreikasta ja 130 00 – 115 000 niitä on ollut jopa Englannissa asti.
Pääsimmekin näitä möhköjä näkemään sekä Keniassa ja Etelä-Afrikassa. Keniassa pääsimme niitä näkemään muutamana iltana leiduntamassa savannilla. Kuva tuolla sivun alussa. Hämärissä niistä oli tietenkin hankala saada kunnon kuvia (varsinkin kun sillä matkalla mentiin pelkästään kännyköiden kameroilla). Etelä-Afrikassa pääsimme seurailemaan parin heposen leikkimielistä ottelua lammikossaan (kuva tuossa yläpuolella). Ja videota tästä:
Lisäksi edesmenneen huumeparooni Pablo Escobarin yksityisestä eläintarhasta 1990 luvulla luontoon päässeet virtahevot ovat muodostaneen yli 150 yksilön yhdyskunnan Kolumbiaan. Koska kanta on kasvanut noinkin nopeasti, ne tuntuvat sopeutuneen uutteen maahan varsin hyvin. Tosin paikalliset pitävät virtahepoja haitallisena vieraslajina ja niistä eroon pääsemiseen on harkittu erilaisia keinoja.
Uhanalaisuus
2017 vuoden tilastojen mukaan virtahepoja eli luonnossa noin 115 000 – 130 000. Kanta on kärsinyt merkittävästi Kongon sisällisotien aikana. Esimerkiksi Virungan kansallispuiston 29 000 yksilön kanta romahti 800 – 900 hepoon.
Virtahepojen kantoja verottaa niiden elinalueiden väheneminen ja salametsästys. Virtahepojen hampaat kun ovat haluttua tavaraa (kuten norsujen torahampaat) ja joissain paikoissa myös niiden lihaa arvostetaan.
Vitahepoja on myös toinen laji, kääpiövirtahepo, joita elää afrikassa metsä ja suo alueilla. Niitä on jäljellä enää alle 2500 villiä yksilöä, jotka asuvat hajanaisilla aluiella. Lajin säilymisen kannalta eläintarhat tulevat todennäköisesti olemaan merkittävässä asemassa. Tallinnan eläintarhassa taitaa olla lähin paikka missä kääpiövirtahevon pääsee näkemään.
Virtahevot eläintarhoissa
Ensimmäiset tiedot virtahevosta jonkinlaisessa eläintarhassa ovat jo ajalta 3500 EAA Hierakonpolisista Egyptistä. Moderneissa eläintarhoissa niitä on pidetty vuodesta 1850 asti, jolloin Obaysch niminen yksilö asettui taloksi London Zoo:hun. Se vetikin ihmisiä itseään katsomaan eläintarhaan välillä jopa 10 000 päivässä ja innoitti säveltäjän kuulemma säveltämään biisin nimeltä ”Hippopotamus Polka”.
Virtahevot poikivat melko helposti tarhoissa, mutta niiden pitäminen on kallista. USAn toiseksi vanhin eläintarha, Cincinnati Zoo, rakensi vuonna 2015 kolmelle virtahevolle aitauksen. Se maksoi 73 miljoonaan dollaria ja pitää sisällään 250 000 litran altaan. Kakkimisen takia veden puhdistamiseen tarvitaan tehokas suodatus ja yleensä tällaisiin altaisiin rakennetaan myös vedenalaiset katselualueet. Niin ja sitten tietenkin se 40 kiloa ruohoa päivässä… Eli eivät ole ihan halvimpia mahdollisia outksia pitää tarhassa.
Yksi kommentti