Vertailukohtia hakemassa
Suunnitelmia lauantaille
Tänään teimme Sofian kanssa visiitin Korkeasaareen. Nollan kieppeillä oleva keli vaikutti hyvältä ulkoiluun. Ainakin täällä kotipuolessa yöllisen lumisateen jälkeen päästiin suurimmaksi osaksi eroon kävelyteiden liukkaudesta, joka oli haitannut ulkoilua koko viikon. Ulkoilulenkit jäi aika pitkälle väliin, kun pelotti että matkalle joutuu ehkä lähtemää kainalosauvojen kanssa, jos jäisille kävelyteille uskaltaisi lähteä yhtään välttämätöntä pidemmälle lenkille.
Moneen kertaan on tullut huomattua, että Veikkolan säät ovat yleensä pari astetta viileämmät kuin Helsingin, joten jäi mietityttämään millaiset kelit saaressa mahtaisi olla? Ajattelin että he olisivat saattaneet mainita asiasta jotain webbisivuillaan ja suuntasin selaimen www.korkeasaari.fi osoitteeseen. Ajankontaista-sivulle päästyäni selvisi, että on ihan sama millainen keli siellä on. Menemme kuitenkin.
Korkeasaaressa karjahtelee jälleen urosleijona – toiveena lisääntyvä aasianleijonalauma (26.1.2024)
Kun Sofia näki otsikon, arvailuni vahvistui. Pakkohan hänen sinne olisi päästä kokeilemaan, jos näkisimme edes vilauksen uudesta urosleijonasta.
26. päivän artikkelissa sanottiin että uros totuttelisi viikon verran uusiin ympyröihin sisätiloissa, ennen kuin sitä päästettäisiin ulkoilemaan. Etelä-espanjan olosuhteet hivenen poikkeavat Suomen talvesta, joten ihan fiksu idea varmastikkin. Just reilu viikko tässä oli ehtinyt kulua uutisen julkaisusta, joten leijona tosiaan voisi hyvällä tuurilla olla ulkoilemassa. Tai no, matkustuksen ja sisällä vietetyn viikon jälkeen sillekin saattaisi sisätilat riittää, joten ehkä sen näkemiseen voisi olla hyvätkin mahdollisuudet juuri nyt. Ensi viikon sääennusteen mukaan pian pitäisi olla huomattavasti kylmempää, joka ehkä pitäisi entisen espanjan elävän sisätiloissa.
Matkaan!
Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin pakata reppu ja suunnata Honda kohti Mustikkamaan parkkipaikkaa. Samalla pääsisimme testailemaan afrikkaan lähteviä varusteita, joten retki sopi päiväjärjestykseen hyvin. Uuteen reppuun tuli pakattua vettä juotavaksi (minulle juomapussiin ja Sofian juomapullo repun sivutaskuun), kiikarit molemmille ja jotain muuta pikku tarviketta. Reppuun tuli muutama kilo painoa, joten pääsisin testaamaan sen toimivuutta kohtuu realistisen painon kanssa.
Ajoitus onnistui varsin nappiin, olimme Mustikkamaalla tasan klo 10:00, eli silloin kun portit avataan. Parkkipaikalta portille kävelyyn meni toki muutama minuutti, mutta ehtivätpä kiireisemmät alta pois. Vaikka eipä niitä kiireisiä varmaan kovin montaa ollut. Ainakin jos mitään voi parkkipaikan täyttöasteesta päätellä. En muista ikinä nähneeni Korkeasaaren parkkista noin tyhjänä. Tosin eipä ole Korkeasaaressakaan talvella tullut juurikaan käytyä, eli ehkä se oli tavallista täydempi uutta tähteä katsomaan tulleista vierailijoista? Loppujen lopuksi päästiin suoraan kassalle ja sitä kautta etsimään reittiämme Kissalaaksoon.
Kissalaaksoon
Sillan ylitettyämme aloimme etsimään reittiä Kissalaaksoon. Suunnitelma oli käydä siellä ensin ja myöhemmin uudelleen, jotta maksimoidaan leijonan bongaus mahdollisuutemme. Lippuja ostaessamme unohdimme kuitenkin ottaa kartan mukaan, joten homma pikkuisen hankaloitui. Onnistuimme lähtemään aluksi väärään suuntaan, joten jumituimme ihmettelemään vaivaishiirtä Borealis-talossa. Niitä ei ollut edellisillä kerroilla näkynyt, joten pitihän sitä minikokoista siimahäntää seurailla jonkin aikaa, kun kerrankin edes yksi oli näkyvissä. Sillä näytti olevan aamutoimiaan tarmokkaasti työn alla. Sen verran vikkeläliikkeinen kaveri se oli, ettei hämärässä tilassa saanut siitä yhtään onnistunutta kuvaa.
Borealis-talon kulmalla seisoneesta kartasta saimme pääteltyä oikean suunnan ja pääsimmekin varsin nopeasti perille Kissalaaksoon. Leijonia ei vaan näkynyt missään. Pikku pettymys, mutta lapusta luimme, että tiikereille olisi ruokinta luvassa klo 12:00. Varsin lupaavaa sekin. Amurin tiikerit taisivat tämän tietääkin, koska ne olivat liikkeellä. Näitä maailman suurimpia kissapetoja jäimme joksikin aikaa ihailemaan. Varsinkin häkin yleisön puoleista reunaa kulkeva uros oli varsin vaikuttava ilmestys kun sen näki parin metsin etäisyydelta. Tai sitten tiikerisillalla, jota pitkin tiikeri pääsee polun yli siirtymään aitauksesta toiseen. Toisessa häkissä näimme pari muuta tiikeriä. Ilmeisesti äiti ja taannoin syntyneet poikaset majailivat siinä. Palaisimme niitä enemmän seurailemaan klo 12.
Trooppiset talot
Seuraavaksi suuntasimme trooppisiin taloihin koska siellä olisi klo 11:00 Mangustien ruokinta. Olisimme saaneet ilmaantua paikalle vähän aikasemmin kuin just ruokinta-aikaan. Saapuessamme Koko aitauksen reuna oli täynnä porukkaa, mutta pienen etsiskelyn jälkeen löysimme paikan, josta pääsimme näkemään näiden vintiöiden ruokailua. Fiksut eläimet kaipaavat virikkeitä, joten ruokaa ei tarjottu yksinkertaisesti kippaamalla sitä kuppiin, vaan koirien ”älypelien” tapaisista yksinkertaisista laitteista, joista sapuskan ulos saaminen vaati vähän hommia.
Mangusteja hetken ihmeteltyämme päätimme käydä Amazonia ja Africasia talot läpi tiikereiden ruokailua odotellessamme. Kaikenlaisia enemmän tai vähemmän inhottavia otuksia terraarioista etsittyämme Sofia keksi että Africasia-talossa liikkuu vapaana Skoprionilukkeja, eikä sen jälkeen ollut oikein halukas enää siinä talossa oleilemaan. Kotona tutustuimme otukseen tarkemmin. Se on täysin harmiton ja oikeastaan Sofian kannalta oikein hyödyllinen otus, koska se syö muita hyönteisiä. Eli juuri niitä otuksia joista Sofia ei pidä. Nyt häntä kiinnostaisi nähdä Skoripionilukki. Ehkä ensi kerralla sitten. Vielä sellainen mielenkiintoinen fakta, että edes korkeasaaren henkilökunta ei tiedä paljonko näitä otuksia trooppisissa taloissa vipeltää, koska ne saavat elää ja lisääntyä siellä täysin vapaasti.
Takaisin kissalaaksoon
Kellon alkaessa lähestyä kahtatoista, lähdimme takaisin Kissalaaksoon katsomaan tiikereiden ruokintaa. Pientä hidastusta aiheutti se, että huomasimme naaraleijonan loikoilemassa aitauksessa. Se oli sen verran kaukana, että tässä kohtaa kiikareista oli tosi paljon hyötyä. Tiikereiden aitaukselle saapuessamme uros olikin jo lihasäkin kimpussa. Ketjuun kiinnitettyyn vahvassa säkissä oli lihaa, jonka tiikeri saisi syötäväksi vasta kun se saa säkin rikki. Melkoista puremista, repimistä ja vetämistä säkki kyllä kestikin, ennen kuin uros pääsi saaliinsa kanssa siirtymään majapaikkaansa.
Siinä vaiheessa naaras ja pennut olivat myöskin saaneet omat sapuskansa omassa aitauksessaan. Naaras varasi possun lihan itselleen (harvinaista herkkua Korkeasaaren tiikereille) ja jätti pennut keksimään miten ne saavat toisen lihan plasen alas puusta. Pari varsin näyttävää tiikerin loikkaa siinä hommassa päästiin näkemään.
Tiikereiden ruokailu taisi herättää muuallakin mielenkiintoa, koska polun toiselle puolelle omaan aitaukseensa ilmaantui se kauan kaivattu leijona uros. Vaikka aasian leijonan koko ja sen harja ei afrikkalaisille sukulaisilleen näyttävyydessä täysin pärjäänkään, niin komean näköinen tämäkin yksilö oli. Tosin on pakko sanoa, että Korkeasaaren vanhemmat asukit, naarasleijonat olivat silminnähden parempikuntoisemman näköisiä. Tämä Simba-niminen uros oli selvästi hyvin kiinnostunut viereisen aitauksen asukeista, eli naarasleijonista. Se tuijotteli enimmäkseen naaraiden aitaukseen ja välillä kävi myös yleisölle ärähtelemässä. Ilmeisesti hän ei ollut innostunut, valokuvatuksi joutumisesta. Komeat ärjynnät siitä lähti, vaikkei nyt mitään varsinaista karjuntaa meille esittänytkään. Sofia oli tosi onnellinen saatuaan yhden tällaisen äänekkään ärjäisyn tallennetua videolle.
Eihän se tietty ihme olekaan, että Simba oli naapureistaan kiinnostunut. Pääsihän hän 10 vuotisen sinkkuelämän jälkeen asumaan kolmen sinkkutytön viereen… Jotka sattuivat vieläpä olemaan varsinaisia kissanaisia.
Simbalta kestää vielä melko pitkään, ennen kuin se voidaan päästää naaraiden kanssa samaan aitaukseen. Ruokinnan aikana Korkeasaaren opas oli kertomassa kissoista kaikenlaista ja yksi näistä asioista oli se, että Simba oli nykyisellään kohtuullisen heikossa kunnossa. Edellisessa tarhassa se oli viettänyt pajlon aikaa yksikseen ja makaillen, joten se ei ole mitenkään kaksisessa kunnossa. Hoitajat itse asiassa pelkäsivät, että naaraat voivat lyöttäytyä yhteen ja antaa porukkaan tunkevalle urokselle lähtöpassit. Heikko kuntoiselle urokselle moinen voisi olla jopa hengenvaarallista.
Opas kuitenin arvasi, että kesällä leijonia tullaan yrittämään laittaa samaan aitaukseen. Siihen mennessä ne olisivat ehtineet tottua toisiinsa naapureina ja uroskin olisi kohentanut kuntoaan. Tulemme siis varmaankin vierailemaan Korkeasaaressa useammankin kerran tänä vuonna. Tosin katsotaan miltä eläintarhassa käynti enää tuntuu kun olemme kerran safaria päässeet maistamaan?
Mutkan kautta kotia kohti
Kissojen ihailun jälkeen kiertelimme jonkin verran muita eläimiä katsellen, mutta meille alkoi tulla sen verran nälkä, että piti alkaa suunnittelemaan kotiin lähtöä. Talvella osa Korkeasaaren poluista on tukossa, joka aiheutti vähän hämminkiä takaisin sillalle löytämisen kanssa. Ei mitään kovin suurta ongelmaa ja tulihan siinä matkalla ihailtua vielä muutamia eläimiä. Autolle päästyämme päätimme käydä Itäkeskuksessa syömässä ennen kotiin paluuta.
Itikseen päästyämme Sofialla oli niin nälkä, että hänen piti päästä buffetiin syömään, ettei tarvitsisi ruoan valmistumista odotella. RAX löytyi ja mentiin sinne sitten testaamaan pizzoja. Hyvältähän ne maistuivat, mutta tuskimpa monikaan ruoka olisi pahalta maistunut kolmen ja puolen tunnin ulkoilun jälkeen.
Syödessä ihmettelimme sitä tosiasiaa, että tasan 4 viikon kuluttua meillä voi olla edessä hyvin samantapaista kuin tänään olimme tehneet… Mutta kuitenkin tosi erilaista. Samoihin aikoihin 4 viikon kuluttua voisimme olla syömässä krokotiilipihviä Nairobilaisessa ravintolassa ja sen jälkeen kenties bongaisimme villejä afrikan leijonia Nairobin kansallispuostossa. Saapa nähdä pystyykö näitä muistin varassa vertailemaan mitenkään keskenään, kunhan olemme reissussa.
Korkeasaari talvella
Kaiken kaikkiaan retki oli oikein hyvin onnistunut. Ne eläimet mitkä olivat aitauksissaan olivat varsin aktiivisia. Ihan toisin kuin kuumina kesäpäivinä aitauksessa loikoilevat eläimet. Olettaisin että nollakelit ovat lähesä parhaat mahdolliset Korkeasaaressa vierailuun. Paukkupakkaset eivät silloin aja eläimiä sisätiloihin lämmittelemään ja jos paukkupakkasia on ollut lähiaikoina, leudomman päivän mahdollistama ulkoilu lienee useimmille tarhan asukeille oikein tervetullutta vaihtelua. Leudompi ilma myös mahdollistaa meille vierailijoille kuvien ottamisen ja esim kiikareiden käyttämisen ilman että kädet ovat heti ihan jäässä.
Suurella osalla eläimistä on myöskin talviturkki päällä talvikuukausina. Tämä tekee niistä huomattavasti komeamman näköisiä, kuin alkukesän ”turkinvaihtoviikoilla” näkee. Hämmästelimme vähän kun kamelitkin olivat ulkona näin talvella. Mutta kyllähän nämä ”erämaalaivat” seilaavat autiomaissa, joissa lämpotilat tipahtelevat alle nollan yöllä. Eli eipä siinä taida mitään ihmeellistä olla, että ne pihalla pärjäävät Suomessakin nollakeleillä.
Eli tämä ei tainnut jäädä meille viimeiseksi visiitiksi talvisaikaan Korkeasaareen.
