Tsavosta toiseen

Leijonan laulun aikaan herätys

Heräsin yöllä ja halusin tarkistaa paljonko kello on. Sillon huomasin kännykkäni olevan kadoksissa. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin sen tablettini alta. Puhelin löydety, eli ei muuta kuin takaisin nukkumaan. Ennen kuin ehdin nukahtaa kuulin ulkoa ääntä, eikä siitä voinyt erehtyä: Leijona! Herättelin Sofian, koska olin varma, että hän mieluummin ottaa aikaisen herätyksen, kuin missaa leijonan mörinät. Kysessä ei ollut mikaan raivokas karjahdus vaan sellaista haukahtelun tapaista pidempään kestävää kurkun putsausta tms. Sofia oli tyytyväinen päätökseeni herättää hänet, mutta meni takaisin nukkumaan leijonan lopetettua. Itse en oikein saanut enää unta, joten pistin kamoja kasaan ja kirjoittelin vähän ennen kuin meidän tarvitsi varsinaisesti nousta ylös ja lähteä aamiaiselle.

6:30 puhelimeni herätys pirahti soimaan, jolloin herättelin Sofian uudelleen ja lähdimme aamupalalle. Pikaisen aamiaisen jälkeen mentiin pakkaamaan loput tavarat, jotka sitten kuljetettiin autoille meidän puolestamme. Itse menimme ravintolarakennukseen istuskelemaan ja odottamaan matkaan lähtöä. Ehdin just sopivasti kirjoittaa loppuun ja lisäillä kuvat edellisestä päivästä kertovaan postaukseen, ennen kuin meidän täytyi lähteä pakkautumaan autoon.

Siirtymä Itä-Tsavosta Länsi-Tsavoon

Tänä aamuna meillä ei ollut mitään varsinaista safari-ajelua ohjelmassa, vaan siirryimme Itä-Tsavosta Länsi-Tsavon majoitukseemme. Tämä tarkoitti sitä, että klo 8 lähdettiin liikkeelle ja ajoimme tuttua reittiä puiston portille. Matkalla näimme heti alussa seepramangusteja ja matkan loppupolella varsin suuri urosnorsu poseerasi lähellä tietä. Muut elämimet (seeprat, impalat & isogasellit) jäi tällä kertaa kuvaamatta, vaikka niitä näkyikin matkan varrella. Olivat tässä vaiheessa jo ”niin nähty” 🙂

Vaikka olimmme nähneet miljoonakehrääjiä jo matkalla Satao Campiin päin, ne onnistuivat kuitenkin yllättämään. Hurjan kokoisina parvina tiellä edesäämme ja molemmilla puolilla lennellessämme emme oikein voineet muuta kuin ihmetellä näkemäämme. Oppaan mukaan ko. linnut ovat kenialaisten mielestä tuholaisia. Voin kyllä hyvin uskoa, että näkemämme kaltainen parvi tekee nopeasti varsin pahaa jälkeä esim viljapellolla. Mahtavan näköisiä lentonäytöksiä ne joka tapauksessa meille järjestivät. Enkä yhtään ihmettele miksi ”miljoona” on mukana miljoonakehrääjän suomenkielisessä nimessä.

Noin puolentoista tunnin ajamisen jälkeen olimme taas puiston portilla, jossa pääsi vessaan ja ihmettelemään päivää paistattelevia liskoja ja vihermarakattien puuhasteluja. Edwardin kirjatessa meitä ulos puistosta näimme alueella myös yhden dikdikin, jonka toinen takajalka oli pahasti luokkaantunut.

Kenialaista (liikenne)kultuuria

Voissa tehdyn pikaisen tankauksen jälkeen pääsimme ajleemaan vastakarvaan taannoista junamatkaamme. Tällä kertaa kuitenkin autotien puolella, mutta junarata melkein koko ajan näköpiirissä. Tai oikeastaan kaksi eri rataa. Siellä täällä jäljellä oleva kapean vanha rata ja 2017 valmistunut kiinalaisvoimin rakennettu uusi rata. Vanhan radan Tsavo-joen ylittävä silta oli esimerkiksi jäljellä. Tämähän on juurikin se silta, jonkarakennustöiden aikana suuri osa tsavon kuulujen ihmissyöjäleijonien mellastuksesta tapahtui. Tämän vanhan radan rakennustöiden perintönä Keniaan jäi melko lukuisa intialaisvähemmistö. Intialaisia kun käytettiin paljon työvoimana radan rakennustöissä, eikä työsopimukseen suinkaan kuulunut kotiin kuljetus radan valmistuttua. Lejonat tuskin tähän asiaan vaikuttivat, vaikka ratatyömaan tapahtumien perusteella mitä ilmeisemmin intialaisesta ruoasta tykkäsivätkin.

Autokunnallemme sattui hyvä tuuri, kun matkanjohtajamme istui meidän autossa pitkän maantiematkan ajan. Matkan aikana  saimme kuulla aika paljon elämästä yleensä keniassa joka ajoittaisten eläinten näkemisten kanssa (paviaanilauma junaradalla, seeproja, norsuja jne kalustoon kuuluvaa eläimistöä) sai matkan etenemään aika huomaamatta. Mitä melko surkeakuntoinen tie tosin koitti kovin jarrutella. Asfalttia oli kyllä varsin hyvin koko matkan, mutta ainakin osittain heikosti tehtyjen pohjatöiden, ylipanossa porhaltavien rekkojen ja kuuman sään pehmentämän asfaltin yhteisvaikutuksesta tie oli suurelta osin varsin pomppuista.

Itse liikenne poikkesi muutenkin kuin tien kunnon osalta kohtuullisesti suomalaisesta. Kuskimme ajoi varsin rauhallisesti ennakoiden, eikä ottanut mitään riskejä ohituksissa. Joten vaikka vastaan tuli useampiakin rekkoja molempien kaistojen leveydeltä, emme joutuneet niitä kaistalta väistelemään pientareelle. Toisen autokunnan jutuista päätellen, olimme tässäkin asiassa onnekkaita. Muilla matkalle oli sattunut läheltäpiti-tilannetta, kun vastaan tuli pari rekkaa ohittamassa toisiaan ja kuskin täytyi käytännössä väistää ulos tieltä. Yhteen autoon oli myös pitänyt juomavesisäiliöön käydä Voissa hommaamassa uusi pumppu. Sen paikalleen asentamisen jälkeen kuski olikin ajellut muuta seuruetta kiinni sen verran runsaalla vauhdilla, että poliisi oli pysäyttänyt auton ”keltaisten viivojen ylittämisestä”. Kaikki pääsivät loppujen lopuksi perille, joten sen suhteen kaikki hyvin.

Käydessämme tankaamassa, piti kysäistä auton tankin koosta jasen kestävyydestä. Tässä pidennetyssä Landcruiserissa oli kaksi kappaletta 90 litran tankkeja. Eli yhteensä kyytiin saatiin 180 litraa menovettä, jolla pääsee noin 1000km. Varsinainen kantomatkan pituus riippuu tietenkin valtavasti siitä missä  ne kilometrit ajellaan. Safari-polkuja tuskin tuhatta kilsaa päästäisiin.

Kysäisin myös auton alustan kestävyydestä, koska nämä muutamat päivät olemme käytännössä ajaneet koko ajan tosi pomppuisissa olosuhteissa. Iskarit menee vaihtoon kuulemma 200 000km välein, eli ei paljon normi henkilöauton järkevästä vaihtovälistä eroa. Mahtavat olla näissä maastureissa melkoisen järeää tekoa, kun tällaista rynkytystä noinkin pitkään kestävät. Toki näitä safari-firman työkaluja huolletaankin sitten paljon useammin kuin normi henkilöautoja.

Matkan aikana Edward kertoi meille asiasta, jossa kenialaiset ovat olleet ihan kehityksen kärjessä koko maailmassa. Se on M-Pesa, eli mobiili maksaminen. Keniassa raha on vaihtanut omistajaa mobiilisti jo vuodesta 2007 asti. Aluksi järjestelmä mhdollisti vain rahan siirtämisen puhelinnumerosta toiselle ja varojen järjestelmään tallentamisen ja nostamisen jokaisessa M-Pesa-toimipisteessä. Tämä oli todella iso juttu maassa, josta puuttui vakiintunut ja kattava pankkijärjestelmä. Nykyään M-Pesaa käytetään käytännössä kaikkeen missä raha liikkuu. Hyvä ja helppo systeemi, jota käytetään melkein joka paikassa. Näppärää ihmisille ja se on toiminut monessa asiassa kehitystä mahdollistavana tekijänä viimeisten vuosien aikana. Tosin ei se ihan ongelmatonkaan ole, varsinkaan koska Safaricomilla on tähän rahansiirtotekniikkaan käytännössä monopoliasema Keniassa. Eli he voivat käytännössä itse päättää palvelunsa hinnan. Voi vain kuvitella millaista polittista vipuvartta se, että he voivat käytännössä napinpainalluksella pistää koko maan sekaisin ja toisaalta kirstun pohjalla on myös melkoinen omaisuus mitä M-Pesa heille jauhaa päivästä toiseen.

Uusi majapaikka

Tutuun tapaan myös Länsi-Tsavon kansallispuiston portilla kävimme vessassa. Itä-Tsavon vessat veivät voiton vessoissa. Sofian raportin mukaan Itä-Tsavossa, oli kaksi vessaa, joten jonoja oli vähemmän. Lännessä oli vesassa heinäsirkkoja, idässä taas muurahaisia, joten loppujen lopuksi ero ei ollut iso.

Nyt meillä ei ollut marakatteja seurattavana, vaan pieni paviaanilauma. Myös liskoja oli vähän vähemmän… Kaupustelijoita enemmän. Niihin ei ollut itäisen puiston portilla törmätty yhtään, täällä niistä ei eroon meinannut päästä.

Matkanjohtajan kirjattua meidät sisään meidän vessatauon aikana, pakkauduimme jälleen autoihin ja jatkoimme matkaa Kilaguni Safari Lodega kohti. Heti puistoon päästyämme, ero maisemassa tuli selväksi. Länsi-Tsavo on ainakin tästä portilta lodgellemme pelkkää pusikkoa. Koska meillä oli prioriteettinä päästä perille, eikä niinkään eläinten bongaaminen. Menimme taas vähän reippaampaa rytinä-kyytiä puskien välissä kulkevaa tietä.

Kilaguni Safari Lodge

Vajaan tunnin ajon jälkeen saavuimme Kilaguni Serana Safari Lodgelle, jossa tulisimme viettämään kaksi seuraavaa yötä. Jo ennen kuin näimme itse rakennuksen, oli aika selvää, että olosuhteet tulisivat olemaan aika erilaiset. Järeä aita pitämässä eläimet pois lodgen alueelta, tarkoittaisi ettei eläimiä liikuskelisi huoneiden ympärillä öiseen aikaan. Eli täällä ei varmaan tarvittaisi saattajia ulkona öiseen aikaan liikuttaessa.

Saapuessamme respaan näimme saman tien toisella puolella olevasta ravintolasta avautuvalle näköalalle. Lodge sijaitsee mäellä jonka alla sijaitsee heidän oma juottopaikka, jossa saapuessamme oli paljon erilaisia eläimiä. Täytyy sanoa, että tästä tuli melkoinen vau-efekti, eikä taida parempaa näköalaa mistään ravintolasta tulla mieleen. Tällä kertaa ei ollut mitään ongelmia odotella matkanjohtajan hoitaessa sisäänkirjautumisia.

Huoneiden luovutuksen jälkeen pääsimme varsin suoraan syömään. Sapuska oli saman tyylinen noutopöytä Satao Campissäkin, valikoima vaan laajempi ja ruoat pääosin Sofia-ystävällisen miedosti maustettuja. Mutta kyllä sinne sekaan jokin reippaammin maustettu yllärikin mahtui.

Sapuskan jälkeen meillä oli vielä mukavasti aikaa, jota käytimme huoneen parvekkeelta kiikarointiin, viestittelyyn (wifi toimi huoneissa) ja lopuksi uimassa käyntiin. Koska allas oli vain pienen matkan päässä huoneeltamme, jätimme kaikki kengät huoneeseen. Se osoittautui virheeksi. Vaikka suuri osa kivetystä käytävästä oli puiden varjoissa, se osa joka ei ollut, oli tulikuuma. Se ei ollut kovin kiva kävellä paljain jaloin.

Uimisen ja sitä seuranneen suihkun jälkeen olikin aika lähteä taas kerran autoille ja sitä kautta ajelulle. Tällä kertaa kohteena olisivat Mzima-lähteet, joilla tulisimme myös kävelemään jonkin verran. Alkumatka oli vielä todella kuumaa keliä, eläimiä emme juurikaan nähneet, koska nekin varmasti viettivät vuorokauden kuumia tunteja jossain varjossa huilien. Tiellä olevaa seepralaumaa toki pysähdyimme kuvaamaan, kuten myös dikdikejä.

Mzima Springs, eli Mzima lähteet

Mzima lähteet ovat täkeä makean veden lähde koko lähialueelle ja jopa Mombasalle, johon on parin sadan kilometrin matka. Jo se, että vesijohto on vedetty näin pitkälle etäisyydelle, kertonee jotain siitä, kuinka harvinaista herkkua makea vesi Keniassa on. Varsinkin kuivien kausien aikana Mzimasta saatu vesi on käytännössä Mombasan elinehto.

Vesi lähteisiin tulee ympäristön vuorilta, joidenkin arvioiden mukaan jopa Kilimanjarolta asti. Se siivilöityy runsaan laavakiven läpi ennen Mizima lähteisiin päätymistä.

Lähteiden ympäristö on todella kaunista seutua, joissa kulkeminen on tehty todella helpoksi vetämällä polulle sementti ja reunustamalla see laavakivillä. Siltä polulta ei pääse eksymään, eikä tarvitse kalliohyppijän ketteryyttä noin kilometrin pituisen polun kiertämiseen. Aurinkokin sattui menemään pilveen, joten meillä oli oikein mukava keli reitin kiertämiseen. Suureksi osaksi kuljimme puiden varjossa, joten ei siellä kuumanakaan päivämä mikään mahdottomuus ole käydä.

Viidakkomainen maisema tarjosi mielenkiintoista vaihtoehtoa sekä Itä-Tsavon tasankoihin, kuten myös Länsi-Tsavossa näkemiimme pusikkoihin. Pääsimme näkemään kierroksen aikana marakatteja, paviaaneja, vesiantiloopin, krokotiilejä ja virtahevon. Ei siis varsinaisesti uusia lajeja, mutta uudessa ympäristössä.

Eetun kertoessa tarinaa lähteistä kiikaroin pitkään yhtä nuoren näköistä vesiantilooppia, kun se näytti haluavan kulkea rinnettä eteenpäin, muttei uskaltanut, kun edessä oli krokotiili. Lopulta se luovutti ja lähti toiseen suuntaan ja hävisi puiden sekaan.

Takaisin lodgelle

Lähdettyämme lähteiltä, sää näytti siltä, että ennen pikää sataisi. Se tarkoitti samalla, että sää oli pilvinen ja viileä, joka oli hikisen päivän jälkeen tervetullutta. Ajelimme hiljakseen uutta reittiä logdea kohti vilkuillen tiiviisti joka paikkaan, koska maasto näytti lupaavalta leopardien suhteen. Emme onnistuneet kissapetoja bongaamaan, mutta muutaman uuden linnun (esim oikean Zazun) ja beisan, eli keihäsantiloopin pääsimme näkemään. Juuri ennen Kilagunille saapumistamme, tiellä jolkotti vaippashakaalikin. Ei paljon petoeläimiä, mutta mielenkiintoisia havaintoja silti.

Valoshow illallisella

Lodgella kävimme pikaisesti pesulla ja viemässä kamppeita huoneeseen ennen illallista. Vaikka juottopaikalla ei montaa eläintä näkynytkään, lähettyvillä ollut ukkonen järjesti melkoisen shown meille sapuskoinnin viihdykkeeksi. En muista moista oikein missään nähneeni, salamointi oli käytännössä jatkuvaa koko sen ajan mitä olimme ravintolassa. Ja istuksimme ensin jonkin aikaa kuvia ottamassa ja viestittelemässä, sitten söimme ja lopuksi vielä vähän matkanjohtajaa odotellessamme vierähti varmasti pitkälle päälle tunti ja salamointia jatkuin koko sen ajan.

Edward saapui meidän pöytäämme ja kertoi että huomenna lähtö olisi 6:15, päivällä olisi reilusti vapaata aikaa ja sitten taas iltapäivällä uudelle. Eli aikainen herätys olisi taas tiedossa. Lisäksi hän kyseli haluammeko herätyksen hotellilta. Tämä ei vaan ollut mikä tahansa herätys, vaan saimme valita minkä eläinten vieraillessa juottopaikalla, hotellin henkilökunta herättäisi meidät. Ruksimme tietenkin leijonan, gepardin ja leopardin, kuten myös hyeenan ja savannikoiran. Edward tosin epäili, ettei herätyksiä ehkä olisi luvassa. Illan sateet muodostivat luontoon runsaasti lätäköitä, joista eläimet saisivat juodakseen, eikä niiden tarvitsisi tulla hotellin juottopaikan valojen piiriin.

Ohjeet saatuamme menimme huoneeseen, jossa vähän kirjoittelin tätä tarinaa ja Sofia viestitteli puhelimellaan ennen meille matkan aikana tavalliseksi muodostunutta nukkumaan menoa klo 21 jälkeen. Tarkistelimme myös näköaloja juottopaikalle ja totesimme, että meidän olisi paras kipitellä ravintolasta vieraita kurkkimaan, mikäli juottopaikalle meitä kiinnostavia vieraita saapuisi. Saapa nähdä herätetäänkö meitä yön aikana?