Tansania kutsuu

Heräsin aamulla ja mieleen tuli erinäisiä asioita, mitkä pitää hoitaa enne lähtöä. Ei niihin kauaa pitäisi mennä, mutta itseni tuntien, ei nukkuminen onnistuisi ennen kuin hoidan ne pois. Sen verran viileätä teltassa oli, että otin ensimmäiseksi hommaksi saada nämä kirjoitukset ajan tasalle. Siinä kun oli se etu, että homman pystyi tekemään peiton alla tablettia naputellen.

Tällähän siis todellakin yöt ovat viileitä. Säätiedotuksen mukaan lämpötilan olisi noin 16 asteen kieppeillä. Varmaan se onkin aika lähellä totuutta, mutta kun se on about sama tämän teltan sisällä, niin aika vilpoiselta tuntuu sängystä ylös kömpiessä. Pitkähihaisen ja -punttisen vaatteen mukaan ottaminen on siis aika lailla välttämättömyys. Serengetiin lupaillaan vähän lämpimämpiä öitä, joten siellä saattaa pärjätä vähemmälläkin.

Joka tapauksessa, pakkaaminen on nyt hoidettu varsin lähelle loppua ja Tansanien viisumihakemuksiin lisäilty pari yksityiskohtaa. Oma puhelin latailee vielä vähän akkuaan, kun kirjoittelen tätä Sofian herättämistä odotellessa.

Lähdemme kello seitsemän ajamaan ensin ulos Masai Marasta, jolloin meillä on käytännössä taas safariajoa tiedossa aamunkoitteessa. Sen jälkeen raja-asemalle siirtymään Tansanian puolelle. Siellä meillä on vastassa uusi kuski ja auto, joilla sitten ajelemme Serengetin porteille. Lodgemme ei ole mitenkään ihan porttien lähettyvillä, joten iltapäivällä meillä on taas puistossa ajoa tiedossa. Lodgelle meidän pitäisi saapua illalliselle. Luonas syödään jossain välissä mukaan saamistamme eväistä. Eli aika täysi päivä tiedossa tänään. Tästä tarkemmat tarinat tulevat linjoille sitten kun aika ja WiFi suovat.

Matkan varrelta juttuja paikallisesta korruptiosta

Varsinkin täällä Mara-joen rannoilla on tullut hyvin näkyviin se, että suhteilla ja rahalla täällä saa melkein mitä vaan. Näimme esim Ritz-Carltonin lodgen joka oli vähin äänin rakennettu parhaalle gnuiden ylityspaikalle joen rantaan. Siihen ei olisi todellakaan saanut rakentaa yhtään mitään ja hotelliketju onkin haastettu oikeuteen asiasta. Hyvä sikäli, ehkä tuollainen vähän hillitsee moisia rakennushankkeita jatkossa. Muutenkin aika lyhytnäköistä hommaa, koska tuollaisen loisto-lodgen vierestä gnut tuskin jatkossa ensimmäiseksi haluavat jokea alkaa ylittämään. Lodgessa viettetty yömaksaa 3500 dollarista ylöpäin, joten tuollaiset turistien rahat tietenkin houkuttavat venyttämään sääntöjä, mutta tässä olisi jo luulut ketjun miettivän mainehaittoja aika tarkkaan.

Kaikenlaista pienempää täällä tietenkin tapahtuu myös. Suuri osa ajokorteista on rahalla ostettuja. Siihen on tietty usein syynä se, että kortin tarvitsija ei osaa lukea ja kirjoittaa, joten kortin suorittaminen laillisesti olisi ollut aika mahdotonta. Erilaiset poliittiset korruptiouutiset ovat aika arkipäivää ja kaikenlaista muuta tapahtuu varsin usein. Esim kahdella ihmisellä voi olla lainhuudatustodistukset samalle tontille, johon molemmat meinasivat talon rakentaa. Oppaamme mukaan asiat ovat menossa parempaan suuntaan ja näistä kirjoitellaan ja puhutaan paljon, joka varmasti osaltaan auttaa kitkemään moista käyttäytymistä. Toisaalta varsinkin syrjemmillä alueilla harrastettu oman käden oikeus pistänee myös miettimään tekojaan tarkemmin. Kuulemma kanavaras voidaan esim lynkata…

Tästä eteenpäin kirjoittelin vasta ilalla & seuraavana päivänä.

Masai Marasta ulos

Checkoutin ja aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan raja-asemaa kohti. Alkumatkanhan me tietenkin ajelimme Masai Maran sisällä, mutta nyt emme juurikaan pysähdelleet eläimiä katselemaan, koska muuten meille olisi pian tullut uusi koko päivän puistomaksu.

Tietenkin leijonien takia meidän piti pysähtyä. Satuimme paikalle, kun naarasleijona käpytteli tietä kohti ja kun parkkeerasimme sitä katsomaan ja kuvaamaan, niin se käveli tien yli ihan automme nokan editse.

Aiemmin ojassa köllinyt urosleijona oli kömpinyt ylös ojastaan ja köllötteli oikein hyvin näkösällä. Joten pakkohan siitäkin oli kuvat saada.

Edellisten jälkeen tien reunalla oli vielä nuori uros naarasleijonan kanssa. Opaamme kutsui niitä häämatkalaisiksi, mutta vaikka muutaman minuutin verran niitä jäimme katselemaan, emme päässeet näkemään parittelua. Harmillisesti meidän kiire aikataulu esti tänä aamuna pidemmän pysähdysen nuoren parin puuhien tarkkailuun.

Matkan varrella näkyin pari laitumelta veteen palailevaa virtahepoa ja monia muitakin eläimiä. Puiston porttia lähestyessämme alkoi maastoon tulla huomattavasti enemmän puita ja niiden ympärille kirahveja. Näitäkään emme juurikaan ehtineet tässä kohtaa jäädä ihailemaan, mutta nämä lajit oli kyllä jo päästy näkemään, joten tällä kertaa ihan ok.

Rajalle

Masai Maran portilla suoirtettun vessatauon jälkeen edessä oli melkoisen pitkä pätkä maantiellä ajelua raja-asemaa kohti. Matkalla ihmettelimme paikallista elämää pikku kylissä. Kyllähän se aika lailla kotipuolen elämänmenosta eroaa, joten sitä jaksoi aika pitkään katsellakin. Ei tosin ehkä ihan rajalle asti, vaan tulimme vähän torkkuneeksi autossa.

Raja-asemalle saapuessamme meiltä ensin otettiin nimi ja ikä ylös listalle, jossa meidän keltakuumerokotukset tarkistettiin. Tosin minun ja Sofian lappuja ei kukaan tarkistanut… Eikä meidän oppaankaan rokotuksista tuntunut kukaan olevan kiinnostunut. Pääsimmekin ensin Kenian virkailijalle kuvattavaksi ja sormenjäljet antamaan, että olimme virallisesti poistuneet Keniasta. Sen jälkeen ihan samanlaiselle luukulle muutaman metrin päähän, jossa Tansanian virkailija otti viisumihakemuksemme, kuvasi meidät ja otti aikuisilta sormenjäljet. Seuraavaksi meidän piti käydä maksamassa viisumi toisella luukulla, jossa pystyi myös vaihtamaan valuuttaa. Se valuutan vaihto siinä tökki aika pahasti. Ne jotka Tansanian shillinkejä vaihtoivat, olivat tiskillä vaikka kuinka pitkään. Meidän ryhmän jäsenet hoidettiin vikkelästi, kun meillä oli tasaraha valmiiksi kännyssä.

Serengetiin

Raja-asemalta meillä oli vielä pitkä matka Serengetin portille. Matkalla ei montaa kilometriä ollut asfaltoitua tietä, joten melkoista rynkytystä meille oli tarjolla koko ajan. Muutenkin Tansanian puolella kylistä päätellen, Keniassa elintaso on hivenen korkeampi. Vaikka ohitimme kyllä kultakaivoksenkin matkalla. Taitaa vaan kaivoksen tuottama raha jakaantua varsin epätasaisesti. Useimmet kaivokset ja vastaavat ovat kansainvälisten yhtiöiden hallinnassa, joten niistä varsin vähän rahaa jää Tansaniaan.

Käyttämällämme Serengetin portilla ei ollut oikeastaan muuta kuin lippukoju ja vessat. Eli emme viettäneet siellä ylen määrin aikaa. Matka portilta lodgelle oli melko lyhyt ja olimme perillä vähän ennen neljää. Tänään ei olisi tiedossa enempää ajeluita vaan voitaisiin huilailla iltapäivä & ilta hienolla lodgella.

Sisään kirjautumisen jälkeen Sofialta ei kauaa mennyt vaihtaa uikkareihin ja suunnistaa uima-altaalle. Se olikin noin 31 asteen helteessä oikein tervetullut virkistys minullekin.

Sofian jatkaessa pulikointia altaassa juttelin henkilökunnan kanssa ensin pyykkien hoitamisesta ja sitten vähän näköaloista. Altaalta näkyy hienosti alemmalle savannille ja sain kuulla, että toisella reunalla ennen vuoria on Kenia ja Marajoki. Eli olimme käytännössä ajelleet koko päivän kestävän kierroksen, päästäksemme näköetäisyydelle edellisestä lodgestamme.

Erityisen hulluksi asian tekee se, että Kenian ja Tansanian välillä on rakennettu raja-asema ihan Serengeti-Maran kupeeseen, joka nopeuttaisi meidän tapaisten matkustajien reittiä ainakin puolella päivällä. Tästä luulisi olevan pelkkää etua molemmille maille, mutta jostain syystä he eivät tuota raja-asemaa saa millään avattua.

Acasia Migration Camp

Kuten yllä selvisi lodgella on uima-allas ja huoneet ovat täälläkin ”telttoja”. Tässä kohtaa sanan ympärillä on todellakin isot lainausmerkit, koska huoneissa on telttaa käytännössä vain katto ja vähän vessa/suihkutilan seinistä. Itse asisassa, ottaisin mielelläni huoneeseen ihan normaalin katon, koska tämän telttavirityksen kiinnikkeet narisivat melkoisesti yöllä pikku tuulessa. Sen verran niistä lähti ääntä, että kaikki aitaamattoman alueen savaniin äänet olivat huomattavasti hiljaisempia. Yön aikana kuului ainakin seepran ja hyeenan ääniä, kuten tietenkin paljon sirkkojen ja lintujen ääntelyä. Aitaamattomuuden huono puoli on se, että halutessaan pimeällä huoneeseen tai siitä pois, pitää mukana olla aina saattaja.

Kuulemma ennen remottia täällä vesi juoksi, kun vieras kertoi henkilökunnalle käyvänsä suihkussa. Sillon joku kävi tuomassa vettä ”tynnyrisuihkuun” jossa sitten peseydyttiin. Tästä taitaa olla edelleen jäljellä tuoheen reunassa oleva ”boxi”, jossa on suihku. Muut kertoivat, ettei se heillä toimi. Meillä sieltä kyllä tulee vettä, mutta sitä roiskuu osapuilleen kaikkiin muihin suuntiin kuin sinne minne sitä haluaisi. Eli olemme tyytyneet huoneen sisällä olevaan suihkuun.

Menimme ilalliselle kun oli vielä vähän valoisaa, joten silloin emme tarvinneet saattajaa, joka pitäisi kutsua paikalle huoneessa olevalla radiopuhelimella. Tämän toimiminen jätti sitä kokeilleille vähän parantamisen varaa. Kyllä saattaja paikalle tuli, mutta ei kuitannut mitenkään radiopuhelimeen saaneensa viestiä.

Illallisella Sofiakin löysi itselleen maistuvaa sapuskaa, joten kaikki siltä osin ok. Huoneelle mennessämme olikin jo ihan pimeää, joten silloin saimme ottaa saattajan mukaan. Perille päästiin ja aika nopeasti meitä alkoikin nukuttamaan. Joka on tietty osasyyllinen siihen. Että tämä viesti tulee linjoille näin myöhään.