Tarak & Ordris
Käväisin toiseen kertaan marraskuussa Korkesaaressa, koska sinne oli uutisten mukaan saatu uusi urostiikeri.
Käväisin toiseen kertaan marraskuussa Korkesaaressa, koska sinne oli uutisten mukaan saatu uusi urostiikeri.
Pikku retki korkesaareen ottamaan kuvia Korkesaareen saadusta uudesta aasianleijona uroksesta ja tietenkin samalla muistakin asukkaista.
Sadepäivänä voisi lähteä tekemään vihdoin sen makro-objektiivin testauksen Korkeasaaren trooppisiin taloihin. Onnistui ihan hyvin ja tuli siellä monta muutakin kuvaa napsittua.
Teimme Sofian kanssa perinteisen viikonloppureissun Kålmordeniin viime viikonvaihteessa. Tässä vähän juttua retkestä.
Retki korkeasaareen makrolinssiä testailemaan trooppisissa taloissa. Eli kuvia taas tuli napsittua.
Käväisimme helmikuun alussa uusimassa Korkeasaaren vuosikortit ja katsomassa mitä asukkaille kuuluu.