Sakaalit

Tässä pientä esittelyä eri sakaaleista joita olemme päässeet näkemään villinä luonnossa afrikanmatkoillamme.

Juovasakaali

Englanti	Side-striped jackal
Latina	Lupulella adustus

Tämä piilotteleva eläin meillä oli onni päästä näkemään Masai Marassa. Jotain tapauksen harvinaisuudesta kertonee se, että kuljettajamme luuli eläintä susisakaaliksi, koska hän ei ollut juovasakaalia ennen nähnyt (tai oli ehkä nähdessään luullut sitä susisakaaliksi).

Pituus	69 – 81 cm Häntä: 30 – 41 cm
Säkäkorkeus	35 – 50 cm
Paino	6,5 – 14 kg

Juovasakaali on melko paljon susisakaalin näköinen, mutta sillä on kyljessä erottuva raita ja valkoinen hännänpää.

Yöllä ja hämärissä saalistavat juovasakaalit syövät pääasiassa jyrsijöitä, matelijoita, raatoja ja hyönteisiä. Melkoisen monipuolisena ruokailijana se käyttää ravinnokseen myös jonkin verran kasveja. Joissain tapauksissa juovasakaalien ravinto sisälsi jopa 30% hedelmiä. Ne liikkuvat joko yksinään, pareina tai perheryhmässä. Perheryhmässä voi olla vain sakaalin puoliso tai myös pennut, jolloin ryhmä on usein noin puolen tusinan yksilön kokoinen.

Susisakaali eli afrikankultasusi

Englanti	African wolf Tunnetaan myös nimillä: African golden wolf, Golden wolf, African golden jackal, North African jackal, African jackal, Gray jackal, Wolf jackal, Jackal wolf, Egyptian wolf, Egyptian jackal
Latina	Canis lupaster
Swahili	Bweha wa mbuga, Bweha dhahabu

Tätä sakaalia kutsuimme oppaan mukaisesti ”kultasakaaliksi” matkamme aikana. Kotona vasta minulle selvisi, että laji on vasta 2015 todettu geneettisesti huomattavan erilaiseksi kuin euroopassa elävä serkkunsa, joka sai edelleen pitää nimenään ”kultasakaali”. Susisakaalin nimi juontaa juurensa siitä, että se on läheisempää sukua suden ja kojootin kanssa, kuin esim vaippasakaalin kanssa. Jopa niin läheistä, että sen englannin kielinen nimi on suoraan käännettynä ”afrikan susi”.

Pituus	72,2 – 93 cm
Säkäkorkeus	38 – 40 cm
Paino	7 – 10 kg

Melkoisen saman näköisestä juovasakaalista susisakaalin erottaa mustasta hännän päästä ja isommasta koostaan, jota vielä korostaa niskassa oleva karkeampi harja. Kyljestä puuttuu myös juovasakaalin juovat. Susisakaalilla on ilmeikkäämpi kuono kuin juova- ja vaippasakaaleilla ja ne pystyvätkin paljastamaan hampaansa koirien tapaan (juova- & vaippasakaalit eivät tähän pysty). Susisakaalit myös ulvovat meidän suomalaisten serkkujensa tapaan laumassa.

Susisakaalit ovat kaikkiruokaisia ja syövät muiden sakaalien tapaan pieniä nisäkkäitä, matelijoita ja lintuja, hyönteisiä ja isompien eläinten raatoja. Ne syövät myös jonkin verran hedelmiä (ainakin meloonit ja maissi maistuvat). Muista sakaaleista poiketen, susisakaalit metsästävät ajoittain hivenen isompia nisäkkäitä, esim vuohia ja lampaita. Isompia eläimiä kaataessaan, susisakaali ei usein tapa saalistaan vaan repii sen vatsan auki ja alkaa syödä sisäelimiä saaliin ollessa vielä elävä. Raatoja löytäessään susiskaalit eivät juurikaan siedä muita raadon syöjiä samalle raadolle ja pari usein tekeekin yhteistyötä toisen pitäessä korppikotkia loitolla, toisen syödessä raadolta.

Susisakaalit liikkuvat yleensä yöllä tai hämärän aikaan pareina tai pienissä ryhmissä. Kooltaan ne ovat noin sakaalien ja harmaan suden välimaastossa. Kooossa on huomattavia eroja läntisen ja pohjoisen afrikan yksilöiden ja niitä pienempien itäisessä afrikassa tavattavien yksilöiden välillä. Jonkinlaista, tässä vaiheessa vielä, epävirallista jakoa susisakaalin jakamisesta alilajeihinkin on tehty. Niiden perusteella näkemämme yksilö olisi Keniassa ja pohjoisessa Tansaniassa elelevä Serengeti wolf (serengetin susisakaali?).

Susisakaali parin saadessa uusia pentuja, jotkut edellisistä pennuista usein jäävät auttamaan pentujen huoltamisessa. Tämä auttaa lisääntyvää paria pääsemään paremmin metsästämään jättämättä pikku pentuja täysin suojatta. Susikaalien elämä keskittyy paljolti pesäkolon ympärille. Kolonsa ne yleensä tekevät pahkasian tai termiittikaivajan vanhaan koloon.

Susisakaalilla on useampiakin rooleja afrikkalaisessa mytologiassa. Sitä on palvottu jumalana muinaisessa Egyptissä, pohjoisessa afrikassa sitä on pidetty epäluotettavana eläimenä, jonka ruumiinosia voidaan käyttää lääkinnällisiin tarkoituksiin ja Senegalissa taas sitä kunnioitetaan Roog jumalan ensimmäisenä luomana eläimenä.

Vaippasakaali

Englanti	Black-backed jackal
Latina	Lupulella mesomelas

Vaippasakaalit ovat olleet meille aika yleisiä eläimiä päästä näkemään matkoillamme. Jokaisella afrikan matkalla olemme niitä useamman kappaleen päässeet näkemään, mutta sen verran arkoja eläimiä ne ovat, että en ole niistä kovin hyviä kuvia onnistunut saamaan. Melkoisen menestyksekäs laji on kyseessä, koska ne ovat pysyneet melkoisen muuttumattomina jo noin 2,6 miljoonaa vuotta, jolloin vaippa- ja juovasakaalit jakautuivat eri lajeiksi.

Pituus	67 – 81 cm
Säkäkorkeus	38 – 48 cm
Paino	6 – 13 kg

Vaippasakaalin erottaa edellä esitellyistä serkuistaan sen värityksestä. Punertavan ruskea turkki, jonka selkäpuoli on selkeästi musta, on melko vaikea sekoittaa esim juovasakaaliin.

Vaippasakaalit jaetaan kahteen, noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten eriytyneeseen, alalajiin, joista olemme tainneet jo nähdä molempia:

• ”Kapin vaippasakaali” esiintyy eteläisessä afrikassa, eli todennäköisesti näimme niitä Etelä-Afrikassa käydessämme
• ”Itäafrikan vaippasaakaali” taas esiintyy nimensä mukaisesti itäisessä afrikassa, joten Keniassa ja Tansaniassa näkemämme yksilöt olivat niitä.

Näiden kahden lajin geneetinen rakenne on muuttunut siinä määrin paljon, että niiden jakaminen erillisiksi lajeiksi voisi olla perusteltua.

Vaippasakaalit ovat yksiavioisia ja niilläkin vanhemmat poikaset usein jäävät auttamaan emojaan poikasten hoidossa. Tämä tapa parantaa huomattavasti poikasten henkiinjäämisen mahdollisuuksia, joka lienee yksi vaippasakaalien menestystekijöistä. Lapsenlikaksi jäävät yleensä vähän heikommat yksilöt pesueesta. Vahvemmat itsenäistyvät nopeammin ja lähtevät perustemaan omia pesiään.

Kuten muutkin sakaalit, vaippasakaalit ovat kaikkiruokaisia ja syövät pienehköjä nisäkkäitä, matelijoita ja hyönteisiä. Niille kelpaavat raadot ja silloin tällöin myös hedelmät. Ihmisten lähettyvillä tietenkin myös ihmisten jätteet ovat niille kiinnostavia. Vaippasakaalit myös metsästävät jopa impalan ja hyppyantiloopin kokoisia antilooppeja, mutta tämän kokoiset saaliit ovat yleensä huonokuntoisia, toisin kuin esim dikdikit jotka ovat sakaalille sopivamman kokoista saalista ihan terveenä ja hyvä kuntoisenakin.

Vaippasakaalit ovat siinä määrin tykästyneet nara melooneihin, että niistä on tullut ko. meloonin pääasiallisia levittäjiä. Sakaalin nielemät siemenet kun itävät paremmin sakaalin kakattua ne ulos, kuin suoraan maahan tiputetut siemenet. Tämän on itse asiassa todella harvinaista luonnossa, että petoeläin toimii kasvin pääasiallisena levittäjänä.

Tappamalla ihmisten kotieläimiä, sakaalit ovat hankkiutuneet ihmisten kanssa kahakoihin. Niitä on yritetty metsästä ampumalla ja koirien kanssa. Kumpikaan ei ole ollut erityisen tehokasta. Myrkyttäminen on toiminut paremmin, mutta älykkäinä eläiminä skaalit tuntuvat oppivan tunnistamaan myrkyt, joten tämänkin keinon tehokkuus on laskemaan päin.

Khoikhoi heimon tarustossa sakaalit ovat usein kilpasilla leijonien kanssa ja useimmiten voittavat nämä itseään paljon suuremmat ja vahvemmat otukset älynsä ja viekkautensa avulla. Muutenkin sakaalit ovat afrikan kansojen keskuudessa usein erinomaisen selviytyjän maineessa. Kuten myös älykkäitä, muttei kovin luotettavina otuksina niitä pidetään.