Päivä 8: Kaingo

Tämä aamu oli oikeastaan yllättävän helppo herätä, ottaen huomioon edellisen illan myöhäisen nukkumaan menon. Aamupala meillä tosin jäi kuitenkin väliin, mutta Kaingoon lähtevissä maastureissa olimme klo 6. Tässä retkessä oli se erikoisuus, että matkaa ei tarvinnut taittaa mini-busseilla. Matka kesti vain vajaan puoli tuntia, tie kun oli tällä kertaa oikein hyvässä kunnossa, eikä kuljettajan tarvinnut koko ajan kierrellä kuoppia vaan päästiin aika suoraan ajelemaan koko väli.

Koska jätimme aamiaisen väliin, meinasimme myös jättää kirjautumisen väliin. Tällekin retkelle piti osallistujien käydä kirjoittamassa ennen lähtöä nimet listaan, jotta Kaingoon sisään pääsy menisi jouhevasti. Onneksi muut vinkkasivat asiasta, niin saatiin se hoidettua ajallaan.

Saapuessamme Kaingoon taivaalla näkyi erikoinen valoilmiö: Aurinko. Ei se nyt ihan siniseltä taivaalta paistanut, mutta auringon selvästi erotti kuitenkin. Sitä ei sen jälkeen juurikaan ollut tapahtunut, kun laskeuduimme pilvien läpi Johannesburgiin letokoneella.

Ajo puistossa alkoi varsin rauhallisissa merkeissä. Eläimiä ei näkynyt oikein missään. Tuoreita jälkiä näkyi, joten kyllä niiden jättäjienkin jossain lähettyvillä pitäisi olla. Sitten kuski kertoi, että auton vieressä olevat jäljet ovat leijonan jälkiä. Tunnelma autossa muuttui aika lailla saman tien. Ajelimme aikamme jälkiä seuraten. Toisen auton näimme moneen kertaan aina valiten toisen reitin. Tällä tavalla saimme varmasti katettua ison alan, mutta yhtään leijonaa emme onnistuneet huomaamaan.

Onneksi muista eläimistä saatiin hyviä kuvia ja vähän muustakin luonnosta. Sitä ehti kameralla ikuistamaan varsinkin silloin, kun pysähdyimme pikku tauolle. Ajon aikana meillä oli useaan kertaan hidasteita edessä tiellä makailevien tai muuten vain hengailevien eläinten muodossa. Impaloiden tavat tuntuivat olevan aika lailla suomalaisten porojen tapaiset. Eivät nekään juurikaan autoa vaivautuneet väistämään.

Tauon vietimme joen varrella. Se oli juurikin joki, jonka veden pinta oli viimeaikaisten sateiden takia huomattavan korkealla. Eli emme päässeet maastureilla sitä ylittämään. Meiltä jäi tällä kertaa puolet Kaingosta näkemättä, koska joki jakaa alueen kahtia. Näimme ylityspaikan ja joen virtauksen. En ollut eri mieltä siitä, että toiselle puolelle ei ollut mitään asiaa ilman venettä. Joen varrella ehdimme nähdä muutaman haikaran, joista yhdestä onnistuin nappaamaan jopa aika hyvän kuvan.

Ehkä ne big five-eläimet olivat siellä toisella puolella jokea, koska emme niitä yhtään nähneet koko vierailun aikana. Toiseenkin otteeseen lähdimme seuraamaan leijonan jälkiä, muttemme löytäneet muuta kuin njalan.

Matkalla takaisin lodgelle, saimme vielä aika kivan pikku bonuksen. Yht’äkkiä kuski pysäytti auton ja käänsi ympäri. Ihmettelimme että minkä ihmeen eläimen hän oikein näki, kun vierellä olevan aidan takana ei näkynyt mitään eläimiä. Kuskin kiivettyä autosta selvisi mitä hän oli nähnyt: Kameleontin. Hän poimi sen käteen, joten saimme siitä hyvin kuviakin. Kaikille kolmelle autolle kameleonttia esiteltyään, hän antoi sen vielä meidän autossa parille ihmiselle käsiin. Sofiakin sai sen kädelleen. Siitä lisko sitten alkoi kiipeämään ylöspäin olkapäälle, mutta tipahti Sofian syliin. Ilmeisesti otus pahoitti siitä mielensä, koska se muuttui vihreästä melkein mustaksi. Vähän ajan kuluttua se muuttui takaisin vihreäksi ja suostui kiipeämään taas kädelle, josta se pääsi takaisin luontoon. Varmaan se vähän ihmetteli että mitä ihmettä hänelle juuri tapahtui?

Poutapäivän viettoa lodgella

Toista kertaa meillä oli poutainen päivä lodgella ollessamme. Ensin oli tarkoitus nukkua vähän, mutta eipä meitä oikin nukuttanutkaan. Jatkoin sitten edellisen päivän turinoiden kirjoittamista ja Sofia lähti tarkistamaan viestejään. Vähän aikaa naputeltuani kuulin melkoista mölyä pihalta. Lähdin tarkistamaan mistä moinen meteli kuului ja meinasin kirjoittaa tarinan loppuun pihalla. Ulkona metelin syy selvisi. Iso urospaviaanihan se siellä mölisi päärakennuksen katolla. En tietenkään ottanut kameraa mukaan, joten piti se käydä hakemassa… Ja tietenkin paviaani päätti lähteä juuri kun pääsin kameran kanssa takaisin. Kuvaan ehdin saada vain sen takapuolen vilahtamassa katon harjan taakse.

Samalla kuulin, että mökin numero 9 edessä oli vartti sitten ollut kalliopuikkija makailemassa kivellä (hänen vakiopaikka). Lähdin sinne päin ja siellähän se minun kameraa pakoillut epeli olikin paistattelemassa päivää. Ja vieressä vielä melkoinen liskon vonkale, josta sain myöskin kuvia samalla kertaa.

Palattuani päärakennukselle, menimme Sofian kanssa toimistolle jossa naputtelin viimeiset kappaleet kasaan ja lisäsin niihin kännykästä kuvat… Sitten se olikin valmis jakoon pistettaväksti. Tarinan ohessa käytettyjä kuvia laitoin samalla muuallekin jakoon. Tässä vaiheessa oltiinkin jo lähellä lounasta. Siinä välissä kävimme kuitenkin Sofian kanssa katsomassa josko näin lämpimänä päivänä taas näkyisi liskoja lodgen alueella. Kyllähän niitä näkyi useampiakin.

Lounas oli todellakin Sofian mieleen: Juustolla ja pekonilla(?) täytettyä leipää, fish & chips varsinkin tekivät kauppansa. Sen verran hyvin, että Sofia kävi santsaamassa niitä. Ja hedelmät jälkkäriksi sopivat myös. Sofia jätti tiramisun ottamatta, mutta maistettuaan minun lautaselta vähän, hän kävi hakemassa palan itselleenkin. Tässä versiossa oli enemmän kahvia kuin äidin tekemässä versiossa ja tämä Sofialle maistui paremmin.

Lounaan jälkeen aurinko näyttäytyi taivaalla taas kerran ja tuntui sen verran kuumalta, että tässä oli taas paikka käydä altaissa pulikoimassa. Siellä Sofialla menikin taas paljon aikaa ja kävin minäki pulahtamassa virkistävässä vedessä.

Auringonlasku kivikossa

Viiden maissa iltapäivällä lähdimme käymään Sunset Rockilla. Siellä olisi tarkkoitus ihailla auringon laskua shampanjaa siemaillen. Sää näytti aika pilviseltä, joten vähän arvelimme, ettemme taitaisi päästä sitä laskevaa aurinkoa näkemään.

Paikalle päästyämme pilvet olivat paikallaan ja niin olivat myös juomat ja pikku naposteltavat. Pilvien välistä kajasteli sen verran valoa, että tiesimme suurin piirtein koska aurinko tulisi laskemaan. Sitä odoteltaessa juteltiin ja ihmeteltiin kallioilla asustelevia liskoja ja lyhytkorvakuonokkaita. Kuonokkaita opas väitti hyppypäästäisiksi, eikä hän ihan väärässä ollutkaan. Nykyään niiden virallinen nimi ei vaan ole ”päästäinen”, koska ne eivät päästäisille oikeasti ole sukua. Aikaisemmin ne kyllä hyppypäästäisinä tunnettiin. Olin vaan aika varma nimestä, koska saman otuksen olemme nähneet usein Korkeasaaren hämärätalossa.

Sofialla tietenkin oli tylsää, koska emme olleet varsinaisella safarilla ja menivät vielä hänelle tarjoamaan alkoholittomana vaihtoehtona omena juomaa (ei Sofian suosikki ollenkaan). Aika saatiin kohtuullisesti kulumaan otuksia ja muiden kävijöiden rakentamia kivirakennelmia ihmetellen.

Viimeinen illallinen

Sofia ei halunnut liittyä lodgen johtajan jäähyväisiin tai illalliselle. Hän jäi huoneeseen, mutta lupasin käydä hänet hälyyttämässä, jos sapuskana olisi jotain mielenkiintoista.

Ja sainkin sitten mennä aika nopeasti takaisin, koska opas vihjaisi minulle mitä olisi tarjolla. Pääruoan mainitsemalla sainkin Sofian tulemaan mukaan, vaikke mikään nälkä taaskaan meillä kummallakaan ei ollut.

Pomon tarinoissa oli enimmäkseen käytännön asioita ja tietty normaalit toivotukset tervetulleiksi uudelleen hänen laitokseensa. Sen jälkeen tulikin sitten huonot uutiset. Meidän normaali 3 ruokalajin illallinen muuttui viimeisenä iltana neljäksi. Eli saisimme kaksi eri alkuruokaa. Ensin kurpitsakeittoa ja sitten kalaa. Pääruokana olisi sitten impalaa ja jälkkäriksi brownia jätskin kanssa. Kurpitsakeitto ei Sofialle kelvannut, mutta kala oli hyvää. Impala taas pikku pettymys, koska se oli kaikkien mielestä vähän ylikypsää. Päästäämpä kuitenkin sanomaan, että sitäkin ollaan maistettu.

Aika saman tien sapuskan jälkeen suorimme huoneeseemme, jossa mentiin hampaanpesun jälkeen petiin. Aamulla oltiin kuitenkin herätty kuuden maissa ja edellisenä iltana meni myöhään yösafarilla. Seuraavana aamuna saisimme nukkua pitkään. Laitoin herätysen puoli kahdeksaksi.