Päivä 4: Welgevonden

Aamulla herätyksen soidessa viideltä, ei vielä kovin paljon olisi huvittanut nousta ylös. Mutta onnistuimme kuin onnistuimmekin kampeamaan itsemme sängystä aamiaselle. Edelliseltä päivältä tuttu kattaus, pienellä muutoksella tänäänkin, mutta tälläkään kertaa emme munakasta tilailleet. Ilalliset täällä klo 19 aikaan ovat meille aika myöhäisiä. Joten ennen pitkää meillä todennäköisesti tulee jäämään joko aamiainen tai illallinen väliin jonain päivänä. Kuten kävi Keniassakin.

Aamiaisen jälkeen pakkauduttiin taas pikku-busseihin, joilla matkaisimme Welgevondenin Game Reserveen. Se on big five-puisto, joten siellä pitäisi olla mahdollisuudet jatkaan edellisenä päivänä leopardilla aloitettua sarjaa. Vähän liian aikaisin herätetty Sofia, oli tosin sitä mieltä, ettemme tulisi mitään näkemään. Matka alkoi pienellä kommelluksella, kun jouduimme kääntymään ympäri ja käyttämään vähän pidempää reittiä. Tämä johtui siitä, että edellisten päivien sateiden takia matkalla ollut silta oli veden vallassa tai jopa vaurioitunut. Tarkka syy jäi vähän epäselväksi, mutta jotain saman tapaista kuin Keniassa näkemämme tulvan katkaisema silta siellä varmaan oli meneillään.

Game Reserve

Olimme perillä noin vartin suunniteltua myöhemmin, eli noin 7:15. Vessatauon jälkeen kiipesimme taas maastureihin. Edellisen päivän kokemusten perusteella varustauduimme huppareilla, mutta en laittanut pitkiä housuja jalkaan, koska arvelin niiden kastuvan läpimäriksi saman tien. Sadetakit kuitenkin laitoimme päälle (olin sellaiset kertakäyttöiset pakannut mukaan, kun täällä piti kuuroja sadella). Lisäksi meille tuotiin vilttejä, niille jotaka sellaisia arvelivat tarvitsevansa. Onneksi otin yhden vastaan, koska Welgevonden sijaitsee varsin korkella, joten siellä oli jonki verran viileämpää kuin lodgellamme. Ajoviiman kanssa kyydissä ei todellakaan ollut pelkoa siitä, että olisi kuuma tullut.

Aluksi ajelimme todella tiheässä pensaikkojen ja puiden välissä, jossa ei eläimiä päässyt näkemään. Kauniit maisemat kylläkin, mutta eläimiä tänne oltiin tultu katselemaan. Siellä-täällä näimme joitain Gnu-antilooppeja, seeproja ja impaloita. Tällä reissulla ei mennyt kuin päivä, ennen kuin autoa ei juuri tarvinnut hidastaa enää impaloiden takia. Gnusta ja seeprasta ei vielä oltu saatu niin hyviä kuvia, joten niiden kohdalla oli edelleen hyvä pysähdellä.

Kun saavuimme aukemmalla alueelle, oli aika selvää, että siellä oli jotain nähtävääkin. Kuskimme juteltua toisen auton kuskin kanssa, saimme kuulla, että aukion laidalla oli leijona. Se oli sen verran kaukana, että jouduin käyttämään kamerani täyttä zoomia, jotta pisteen aukion laidalla urosleijonaksi pystyi tunnistamaan. Vaihettuamma paikkaa, kuvaaminen onnistui jo hivenen paremmin ja pienen matkan päässä uroksesta loikoili  myös pari naarasleijonaa. Onnistuimme bongaamaan myös vaippashakaalin, mutta sen tunnistaminen vaatikin jo kuvan ottamista minun kameralla ja kuvan zoomaamista reilusti. Mutta kyllä siellä shakaali selvästi oli. Olisikohan leijonilla ollut saalis jossain puskan takana, jota shakaali oli kärkkymässä?

Leijonia riittävästi kuvattuamme lähdimme jatkamaan kierrosta aika innoissamme. Toka päivä ja jo kaksi big fiven jäsentä nähty. Puistossa pitäis olla kaikkia jäljellä olevia lajeja, eli norsuja, sarvikuonoja ja puhveleita. Lähinnä seeproja ja gnuita kuitekin näimme. Maasto näytti siltä, että siellä voisi Keniassa opitun perusteella nähdä norsuja tai puhveleita… Kuinka ollakaan yht’äkkiä pääsimme näkemään… Mitäpä muuta kuin sarvikuonoja. Ja läheltä pääsimmekin ne näkemään. Autossa muutamat jo alkoivat vähän miettimään, että pitäisiköhän meidän lähteä, kun äiti-sarvikuono söi itseään lähemmäs ja lähemmän autoamme. Lopulta hän huomasi automme melko suoraan edessä ja lähti johdattamaan poikastaan vähän syvemmälle puskaan. Joka oli onneksi meistä pois päin. Melkoisen vaikuttava kokemus. Sofia ei kuulemma yhtään huolestunut vaikka eläin olikin muutaman metrin päässä autostamme. Siihen ehkä vaikutti se, että sarvikuonon ja hänen välissään istuin minä. Minulle taas maasturissa ei ollut edes ovea minun ja isohkon sarven väliin.

Kolme isosta vitosesta täynnä ja jatkoimme matkaa. Välistä pelkkä matkan tekeminenkin oli melko mielenkiintoista, koska vesi teki maastosta todellakin sellaista, että paikkaan ei olisi mitään asiaa ilman kyvykästä maastoautoa. Kaupunki-maastureilla jäisi täällä jumiin alta aika yksikön. Tulimme vähän isomman virran reunaan ja ehdin juuri ajatella ääneen autossa, että ”Tämä näyttää paikalta missä voisi olla virtahepoja”, kun kuski pysäytti auton ja osoitti virrasta pilkistävitä silmiä: ”Virtahepo”. Osui arvaus vähän paremmin kohdalleen kuin sarvikuonon kanssa. Virran toiselle puolelle ei ollut ilmeisesti järkevää reittiä (yksi veden vallassa ollut nähtiin), joten hevot olivat melko hankala nähdä, saatikka sitten mitenkään järkevästi kuvata… Varsinkaan kun niistä oli näkyvillä melkein pelkät silmät.

Sään vähän seljettyä (tähän asti oli satanut tai tihuttanut koko ajan) palasimme takaisin saman aukean laitaan, jossa olimme leijonia ihailleet. Ilmeisesti paremman ilman houkuttelemina aukiolle oli ilmaantunut useampia pahkasikoja. Kaikki tämän lajin edustajat olivat lymyilleet jossain meidän näkemättömissä Keniassa, joten tämä olikin varsinainen ilouutinen minulle ja Sofialle. Symppiksen näköisiä otuksiahan ne ovatkin, vaikka tällä kertaa näimme niitä vain syömässä, emmekä häntä pystyssä viilettämässä paikasta toiseen.

Ajelimme aukean laitaan ja siellä yllättäen saimme kavuta autoista ulos pienelle välipalalle. Kuskit kattoivat autojen konepelleille kulhot kuvalihaa, kuivahkoa makkaraa, pähkinöitä ja perunalastuja. Maassa seisten emme niitä nähneet, mutta autosta tai muuten korkealle nousten, aiemmin kuvaamamme urosleijona oli edelleen mahdollista löytää samasta paikasta kuin aikaisemminkin. Naaraita emme huomanneet missään. Olisivatkohan olleet metsästämässä meitä?

Takaisin Sebatanaan

Kukaan meistä ei päätynyt leijonien ruokalistalle, vaan eväiden maistelun ja jalottelun jälkeen suuntasimme takaisin puiston porttia kohti. Pakkasimme Sofian kanssa kamerat laukkuun vähän liian aikaisin, koska näimme matkalla vielä lauman seepramangusteja ylittämässä tietä. Tosi nopea olisi kyllä pitänyt olla, että niistä olisi kuvia ehtinyt ottamaan. Sen verran nopeasti koko lauma tien ylitti ja katosi saman tien toisen puolen pensaisiin.

Portilla suoritettiin autojen vaihto takaisin mini-busseihin, vessan kautta kulkien tietenkin. Jonoa ehti vähän kertymään, koska vessassa käyntiä ei oikein kukaan jättänyt väliin. Olimmehan istuneet autoissa noin 3 tuntia puistoon saapumisen jälkeen ilman taukoja.

Matka takaksin lodgellemme sujui varsin tapahtumaköhästi ja ehdin siinä siirtelemään kuvia kaumerasta puhelimeen ja paria niistä pikkuisen muokkaamaankin. Kuvien kunnollinen käsittely jää kotona tehtäväksi, koska kännykän ruudulta homma on vähän kankeaa saatikka sitten kämeran pienempää näyttöä käyttäen. Minulla matka kului aika nopeasti ja nyt olisi muutama kuva valmiina puhelimessa tämän tekstin kaveriksi laittaa. Taas lodgen portteille saapuessamme näimme siellä eläimiä. Ei kuitenkaa leoparida kuten edellisenä iltana, vaan kolme strutsia. Uros parin naaraan kanssa oli puiden suojissa, juurin niin sopivissa kohdissa, ettei niistä kunnon kuvia saanut millään. Tuskimpa ne sellaisia harvinaisuuksia tällä reissulla tulevat olemaan, ettei uutta tilaisuutta saataisi niiden kuvaamiseen.

Iltapäivän viettoa

Lodgella meille jäi sopivasti vartti aikaa käydä vähän vaatteita vaihtamssa ja tavarat jättämässä huoneisiin, ennen lounasta. Tarjolla oli salaattien lisäksi mac & cheese (Sofialle sopi oikein hyvin), paistettua kanaa ja ribsejä. Hyvin maistui aamun ”seikkailun” jälkeen ja taisipa meillä olla ensimmäistä kertaa vähän nälkäkin tämän reissun aikana. Jälkkäriksi tuoreiden hedelmien lisäksi saimme kakkua ja suklaakuorrutteisia tuulihattuja. Kakkua Sofia ei halunnut. Se kai näytti liikaa täytekakulta. Itse otin sitä pienen siivun, josta Sofiakin sai maistaa… Ja kävi sitten hakemassa itselleenkin pikku palasen. Tuulihatut olivat kyllä hyviä, mutta taikina kuori oli aika kova, joka teki niiden syömisestään ihan oman taiteenlajinsa. Mistä tahansa sitä yrittikään haukata, kermavaahdot tursuivat ulos useammasta kohtaa toiselta puolelta…

Sapuskan aikana oppaamme kävi kertomassa meille, että illalla ohjelmassa oleva yösafari saattaa siirtyä jollekin seuraavista päivistä, mikäli illalla on huono sää. Joka tapauksessa meillä olisi reilusti aikaa huilailla lodgella ennen sitä. Safarin oli tarkoitus alkaa vasta 19:30. Pakkohan siinä olikin olla reiluhko väli, koska toisessa Welgevondeniin lähtevässä ryhmässä olisi myös yösafarille osallistujia. Reissuhan kesti meilläkin yli 5 tuntia.

Sapuskan jälkeen ulkona ei vieläkään satanut (kuulimme että lodgelle jäänyt porukan osa oli viettänyt aamupäivää oikein kivassa säässä ja aurinkokin oli käynyt esittäytymässä pilvien lommasta), joten Sofian piti päästä uima-altaita testaamaan. Itse en ollut siitä innostunut, mutta otin tabletin mukaan altaan reunalle ja kirjoittelin näitä päivän tapahtumia ylös Sofian testaillessa kolmen eri altaan vesien lämpötiloja.

Aurinko ei paistellut, joten ei se oikein allas sää ollut. Aika nopeasti Sofia halusikin vaihtaa pulikoinnin huoneen kylpyammeeseen. Jatkoin naputtelua huoneen sängyn päällä, mutta taisinkin ottaa pikku torkut. Päästyäni tähän kohtaan, kävin lodgen toimistolla lähettämässä edellisen päivän tarinat nettiin ja lisäämässä niihin kuvat. Netti toimii täällä parhaiten toimistolla, joten tämä operaatio on parasta suosiolla käydä siellä tekemässä.

Postaus tuli tehtyä ja Sofia saatua kylvystä. Loppuiltapäivä meni aika laiskotellen. Ja vähän syytäkin, koska jos menemme yösafarille, pitäisi hereillä pysyä vielä noin klo 23 asti. Huomenna olisi opastettu kävelyretki alkaen kello 6. Eli aika lyhyeksi jää se yö. Vielä en tosin saanut selville, menemmekö tänä iltana safarille vai emme. Kohta se selvinnee. Joka tapauksessa taidamme syödä illallisen tänään täällä lodgella.

Tässä välillä selvittelin eilisellä ajolla kiusaamaan jääneen ison linnun lajin. Sain siitä kuvan ja olimme mielestäni nähneet samoja lintuja Keniassakin. En vaan muistanut millään nimeä. Kyseessä näytti olevan kuningastrappi. Nimi jota oppaan jakamassa eläinsanastossa ei ollut mukana. Onneksi siellä oli kaulustrappi, josta sain ”trapin” palautettua mieleeni. Loput sitten vaatikin vain pientä googlausta.

Hipsimme noin 19:20 illalliselle. Ensin näytti, että eihän täällä ole vielä ketään meidän ryhmästämme, mutta löysimme heidät toimistosta. Taitaa se toimiva nettiyhteys muitakin kuin minua vetää puoleensa. Näytti ettemme ole lähdössä safarille ainakaan ennen illallista, joten etsimme paikat pöydistä ja istahdimme alas. Toinen Welgevonden ryhmä ei ollut vielä edes palannut omalta retkeltään, joten alkoi olla aika selvää, ettemme tänään olisi enää minnekään, muualle kuin sänkyyn, lähdössä ilallisen jälkeen. Melko pian ryhmä saapui ja pääsimme syömään.

Tänään ilalliseen kuului viinit talon puolesta. Tarjolla oli punaista ja valkoista. Valkoinen oli ihan hyvää sapuskan kanssa. Muuta en siitä sitten tiedäkkään. Alkuruoaksi oli vihanneskeitto, joka vähemmän yllättäen jäi Sofialla pelkkään maistamiseen. Turhan mausteista hänen makuunsa. Pääruokana oli gnuta, joten sitä oli pakko testata ja ihan hyvää se olikin. Mukaan tarjottiin aika reilun pippurinen kastike, jonka Sofia onneksi jätti ottamatta, minusta ihan hyvä soosi, mutta peitti liiaksi lihan oman maun. Eli nyt voin sanoa syöneeni gnuta, mutta turha kysellä miltä se maistui 🙂 Jälkkäriksi tarjottu kuivakakun tyyppinen teos custardin kanssa hävisi Sofian lautaselta sen verran vikkelästi, että taisi se hänellekin maistua. Hänen mielipide oli, että se oli aika lailla ruunebergin tortun pohjan tapainen. En ole erimieltä, mutta kyseessä täytyy olla vaalea ruunebergin torttu.

Huomenna on ohjelmassa klo 6 alkava opastettu luontopolku, eli nukkumaan on paras mennä ajoissa. Eli ihan hyvä, ettei tarvinnut valvoa melkein puolille öin yösafarilla. Saapa nähdä mille päivälle se safari siirretään? Sofia tuossa jo nukkuukin ja taidampa minäkin mennä nukkumaan, että ehtii aamulla tutustumaan Afrikan kasvillisuuteen ja pienempiin otuksiin kävelyeissulla. Tämä siirtynee nettiin taas joskus puolen päivän aikoihin, kun ollaan tultu takaisin ja ehdin käyttämään nettiä jonki aikaa.