Päivä 6: Pilanesberg
Matkan 6. päivä, jolloin herättiin aikaisin päästäksemme käymään Pilanesbergin kansallispuistoon.
Matkan 6. päivä, jolloin herättiin aikaisin päästäksemme käymään Pilanesbergin kansallispuistoon.
Aamulla meillä oli herätys vasta puoli kuudelta. Ei sekään kovin kivalta tuntunut ja Sofia varsinkin olisi mielellään jäänyt vielä nukkumaan. Vääntäydyimme kuintenkin sängystä ylös, jotta ehtisimme mukaan kävelylle Sebatanan maille. Vähän kuuden jälkeen jakaannuimme kahteen ryhmään. Toinen ryhmä kävisi puolentoista tunnin kierroksella, meidän ryhmä olisi retkellä 3 tuntia. Onneksi aamulla jatkunut sade taukosi, joten sain…
Matkan 4. päivänä kävimmen sateisissa olosuhteissa Welgevondenin suojelualueella.
3. päivä matkalla ja ensimäminen kokonainen päivä Afrikassa.
Tutustuimme majapaikkaa ympäröivään suojelualueeseen melkoisen hienoin tuloksin.
Toinen päivä matkasta alkaa Afrikkaan saapumisella ja iso osa loppupäivästä meneekin sitten lodgelle siirtymiseen.
Nukkumassa lennolla Istanbulista Johannesburgiin.
Ensimmäinen lento Turkish Airlinesillä ei tähän mennessä ole osoittautunut hullummaksi kokemukseksi. Kone vaikuttaa uudelta ja istuimen selkänojassa oleva ruutu pelaa paremmin kuin käytännössä missään aikaisemmassa koneessa, jos olen ollut. Sofiaa tietty harmitti, kun siinä ei ole Suomen kieltä tarjolla. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, vähän länsimaista yhtiöistä poikkeavia palveluita on tarjolla. Kartta- & info-näyttöjä riittää….
Tähän asti reissu on sujunut hyvin suunnitellusti. Ensin kävimme sushilla Jumbon Hokkaido Sushissa. Ei ollut eka kerta, joten hyvin tiesimme mitä olisi odotettavissa. Hyvää sushia noutopöydästä. Sen jälkeen meille jäi sopivasti aikaa käväistä vielä Jumbon Forexissa hakemassa pieni määrä etelä-afrikan randeja mukaan käteiseksi. Seuraavaksi ajettiin Flyparkiin mistä meidät kuljetettiin pikku-bussilla terminaalille. Siellä ppaamme jo odottelikin….
Pari tuntia aikaa siihen, kun lähdemme lentokenttää kohti. Aikamoista säätilan vaihdosta ainakin on tiedossa, kun siirrytään tästä mukavasta talvipäivästä melkein kolmen kympin lämpötiloihin.