2025-10 Kenia ja Tansania

  • Nakuru – Masai Mara

    Nakuru – Masai Mara

    Päivä kului enimmäkseen siirtymään Nakarun ja Masain Maran välillä. Molemmissa päissä matkaa saimme harrastaa safariajoja ja välillä pääsimme todistamaan maakuntavaalien vaikutusta liikenteeseen.

  • Nakurulle päin

    Nakurulle päin

    Ekana päivänä Afrikassa ajoimme Nakurujärvelle ja teimme siellä ensimmäiset puistoajomme. Eläimiä tuli bongailtua ihan kivasti ja meille uusiakin lajeja nähtyä.

  • Seuraava pysähdys: Nairobi

    Matka Keniaa kohti jatkuu pitkän lennon ja vähän muuttuneen maahantulon merkeissä.

  • Kohti Keniaa

    Kohti Keniaa

    Lennolla Helsingistä – Amsterdamiin. Matka siis etenee ja olemme matkalla odottamaan Amsterdamin lentokentälle seuraavaa lentoamme.

  • Matka alkaa

    Matka alkaa

    Heräsimme klo 4:00 melko heikosti nukutun yön jälkeen. Varsinkin Sofialla taisi olla aika kova jänitys päällä, joten unet taisivan jäädä pariin tuntiin. Pistimme kuitenkin vaatteet päälle ja kannoimme tavarat autoon. Turunväylällä oli harvinaisen hiljaista tähän aikaan, mutta lentoasemaa lähellä nähtiin jo muutamia autoja. Liikkeellä ollut liikenne taisi sisältää lähinnä lentomatkustajia sisältäviä autoja. Kentällä nappasimme aamupalaa…

  • Viimeisiä viedään

    Viimeisiä viedään

    Viimeinen päivä kotona. Pakkailua ja viime hetken ostoksia ohjelmassa. Ja tietenkin hernekeittoa ja ruisleipää kun sellaista on vielä tilaisuus syödä.

  • Loma-alkoi Avatarin merkeissä

    Loma-alkoi Avatarin merkeissä

    Lomani alkoi eilen Avatar: The Way of the Waterin katsomisella. Masai Maran ja Serengetin Säitä on tullut seurattua lähes päivittäin. Ja UPS aiheitti pientä pään vaivaa.

  • Viikko matkan alkuun

    Viikko matkan alkuun

    Viikko matkan alkuun, valmistelut aika hyvin tehty, mutta Sofian flunssa aiheuttaa pikkuisen ylimääräistä stressiä ja muutenkin tekemistä riittää odotellessa.

  • Malarian estolääkitys aloitettu

    Malarian estolääkitys aloitettu

    Valmistautuminen etenee ja viimeisiä asioita viedään.

  • Kaksi viikkoa matkan alkuun

    Kaksi viikkoa matkan alkuun

    Pari viikkoa matkan alkuun tässä vaiheessa. Viikonvaihteessa tuli tehtyä vähän enemmän ulkoiluun liittyviä aktiviteettejä, koska säät olivat yllättävän hyvät. Silti ehdittiin tekemään koepakkaaminen, joka onnistuikin yllättävän hyvin.