Leijona

Tämä maailman toiseksi suurin kissaeläin on Sofian ehdoton suosikki koko eläinmaailmasta. Niitä elelee nykyään Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja ne ovat kissaeläimeksi harvinaisen aktiivinen päiväsaikaan. Tämä on tosin hyvin riippuvaista olosuhteista, esimerkiksi kuumissa oloissa, leijonat lepäilevät päivät ja metsästävät yöllä.

Englanniksi	Lion
Afrikaans	Leeu
Swahili	Simba
Latinaksi	Panthera leo

Leijona on harvinainen kissaeläin myös siksi, että ne elävät usein laumoissa. Laumaa joko johtaa uros tai lauma on ns. ”naaraslauma”, jossa muutama naaras hoitaa poikasiaan. Tällaiset naaraat välttelevät uroksia, koska laumaan tullut uusi hallitseva uros tappaa siinä aiemmin olleet poikaset.

Ruumiinrakenne

Leijonissa urokset ovat melko huomattavasti naaraita suurempia ja vahvempia. Näillä avuin ne toimivatkin lauman puollustajana. Naaraat taas nopeampina ja ketterämpina hoitavat metsästyksen. Kyllä uroksetkin metsästää osaavat, koska niiden lähdettyä nuorena laumasta etsiäkseen omaa laumaa, niiden on tultava omin avuin toimeen. Tällaiset nuoret urokset usein muodostavat muutaman uroksen ”uroslauman”. Uroslauman jäsenet ovat usein veljeksiä.

Pituus	Naaras: 160–184 cm + häntä 72–89,5 cm Uros: 184–208 cm + häntä 82,5–93,5 cm
Säkäkorkeus
Paino	Naaras: 118,37–143,52 kg Uros: 186,55–225 kg

Leijonan painosta 58,8% koostuu luustolihaksista. Tämän on korkein prosentti millään nisäkkäällä. Nämä lihakset koostuvat suurimmaksi osaksi nopeista nykymislihaksista. Nämä lihakset auttavat äkillisissä energiapurkauksissa, jotka liittyvät esimerkiksi sprinttiin ja hyppäämiseen, mutta eivät auta kestävyydessä tai muussa pitkäaikaisessa toiminnassa. Tämä lihaksisto on erikoistunut metsästykseen, jossa leijona hiipii lähelle saalistaan ja sitten hyökätessään saa saaliinsa nopeasti kiinni. Tässä auttaa leijonan todella nopea kiihdytys (9.5 m/s²). Saaliseäimillä vastaava lukema on noin 5 m/s². Saaliseläimillä kestävyys on useimmiten paljon parempi, joten jos ne pystyvät välttämään leijonan ensimmäiset yritykset, niillä on hyvät mahdollisuudet selvitä.

Ehkäpä juurikin tuon lihaksiston takia, leijonat usein lepäilevät noin 20 tuntia vuorokaudesta. Pääasiallinen aktiivinen aika leijonilla sijoittuu iltahämäriin. Niistä neljästä aktiivisesta tunnista noin 2 tuntia kuluu liikkumiseen paikasta toiseen ja keskimäärin 50 minuuttia syömiseen.

Leijo naaras tarvitsee 5 kiloa lihaa päivässä ja uros 7 kiloa. Kerrallaan leijona voi syödä yli 30 kiloa, jonka jälkeen sen ei tarvitse syödä muutamaan päivään. Jos leijonalauma kaataa suuremman saaliin, jota se ei saa kerralla syötyä, jää lauma puollustamaan saalistaan. Yksinäinen leijona tai muutaman yksilön lauma menettää saaliinsa helposti esimerkiksi hyenalaumalla. Tosin samaa tapahtuu yleisesti toisin päinkin. Eli leijonalauma ajaa hyenat pois ja syö niiden saaliin suihinsa.

Leijonan tunnetuin tunnusmerkki, harja, alkaa kasvaa urospennuille niiden murrosiässä. Täyteen mittaansa harja pääsee noin 4 vuoden iässä. Usein sairaat tai haavoittuneet leijonat alkavat menettää harjaansa. Komea harja onkin normaalisti merkki hyväkuntoisesta vahvasta uroksesta. Harjasta on tosin haittaakin, se kun lämmittää reilusti, jolloin valmiiksi kuumissa oloissa elävällä eläimellä voi tulla varsin tukalat oltavat. Tästä syystä kuumimmissa paikoissa elävillä leijonilla, uroksetkin voivat olla harjattomia. Tästä hyvänä esimerkkinä kuuluisat Tsavon ihmissyöjäleijonat olivat uroksia, vaikka niillä ei harjaa ollutkaan. Viileämmissä olosuhteissa, Euroopan ja Pohjois-amerikan eläintarhoissa, urosleijonat voivat kasvattaa afrikkalaisia serkkujaan komeampiakin harjoja.

Yllä olevassa kuvassa näkyy Korkeasaareen 2024 muuttaneen urosleijonan harja. Se on heikentynyt pitkään jatkuneen lääkityksen takia.

Toinen leijonan tunnusmerkki, eli sen karjaisu, on melkoista kuultavaa. Se voi kantaan 8 km päähän. Sofian kanssa kuulimme leijonan karjuntaa Itä-Tsavossa aamuhämärissä telttamajoituksessa. Melkoisen mieleenpainuva tapahtuma. Vain isot kissat (Panthera suvun edustajat) osaavat karjua, eli tätä tekevät leijonan lisäksi vain leopardit, jaguaarit ja tiikerit. Pienemmät kissat sitten osaavat kehrätä, johon näiden karjahtelijoiden kurkun rakenne ei sovellu. Tähänkin on sitten poikkeus, lumileopardi, joka ei oikein karju, eikä kehrääkään.

Uhanalaisuus

Uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantuneeksi luokiteltujen leijonien uhanalaisuus on muuttunut huomattavasti huonompaan suuntaan viime aikoina Afrikassa. Syynä tähän on konfliktit ihmisten kanssa elinalueista. Afrikassa väestön räjähdys on ajanut ihmiset asumaan ja viljelemään laajemmille alueille, jolloin tietenkin leijonien elinalueet ovat kaventuneet ja leijonat ovat enenevässä määrin alkaneet tappaa ihmisten kotieläimiä.

• Vuonna 1900 luvun alussa Afrikassa arvioitiin elävän noin 200 000 leijonaa.
• Noin 1950 kanta alkoi pienenmään lisääntyneen leijonanmetsästyksen, eilnalueiden vähenemisen ja leijonien & ihmisten välisten konfliktien lisääntyessä
• 1990 luvun lopulla leijonia arvioidaan olleen jäljellä noin 50 000
• 2010 määrä oli tippunut jo 20 000 ja 25 000 välille
• Nykyään leijonia arvioidaan elävän villinä luonnossa enää alle 20 000.

Suuri ongelma leijonien kannan arviointiin ovat epävarmat tavat kannan laskemiseen. Suurin osar laskennoista tehdään ”quertimateina”. Eli leijonien määrä arvioidaan pienen alueen leijonakannan perusteella, kertomalla pienen alueen koko, kokonaisen kansallispuiston koolla tms. Toisaalta monessa maassa leijonia elää enää eristyksissä olevilla alueilla, joista niillä ei ole mahdollisuuksia päästä kosketuksiin toisten leijonien kanssa. Tämä käytännössä vääjäämättä johtaa parhaimmillaan sisäsiittoisuuteen ja pahimmillaan lauman toisensa jälkeen kuolemiseen. Vain 10 Afrikan 48 maasta on yli 1000 leijonan populaatio nykyään enää olemassa. Tässsä kohtaa leijonien vain ”vaarantunut” uhanalaisuusluokitus kääntyy niitä vastaan. Koska leijonien ei katsota olevan pahemmassa pulassa vielä, ei niiden suojelemiseksikään tehdä kovin paljoa.

Vastaavaa laumojen eristymistä Etelä-afrikassa tapahtunut yksityisillä suojelualueilla, joista leijonat eivät pääse vapaasti liikkumaan toisille alueille. Joissain paikoissa näille alueille on alettu tuomaan vieraita uroksia toisilta alueilta. Tämä käytännössä johtaa usein joko alueen entisen tai sen uuden uroksen haavoittumiseen ja/tai kuolemaan. Jos uusi uros on se menestynyt osapuoli, se todennäköisesti tappaan edellisen johtajauroksen pennut valtaamastaan laumasta. Luonnollinen tapa hoitaa geeniperimää ja lauman kokoa, mutta suojelualueen pitäjille varmasti vaikea vaihtoehto niin moraalisesti kuin taloudellisesti. Eli olisi sekä leijonille, että suojelualueilla parempi, että eläimet pystyisivät liikkumaan vapaammin.

Keinoja leijonien tilanteen parantamiseen

Keniassa onneksi 12 vuotias poika keksi tavan pitää leijonat erossa karjasta ja kylän alueesta muutenkin. Tähän riitti yksinkertaisesti välkkyvien valojen asentaminen halutun alueen ympärille. Leijonat ovat oppineet välkkyvän valon tarkoittavan niitä kohti juoksevaa ihmistä, joten samalla tavalla välkkyvä valo tehoaa niihin myöskin.

Tässä kohtaa leijonien älykkyys voi kääntyä niitä vastaan. Jos ne oppivat, ettei valoja tarvitsekaan pelätä, voi lopputulos olla entistä pahempi, koska silloin ne eivät välttämättä enää karta valolla varustautunutta ihmistäkään. Mutta ainakin toistaiseksi kikka toimii ja sen takia ihmiset pystyvät asumaan lähempänä leijonia, joka on leijonien kannalta erinomaista.

Lähteet

• Wikipedia (suomi)
• Wikipedia (english)
• Worldostats: Lion Population by Country – 2025 Wildlife Estimates
• LioanAid: How many wild lions left on the entire African continent? (heinäkuu 2025)