Eka päivä Keniassa

Ylös, ulos ja safari-lenkille

Aamulla Sofia heräsi hyvävointisena, joka oli varsin suuri helpotus eilis’illan jälkeen. Heti hänen herättyään noin klo 7 testattiin hotellin aamiaispöytä varsin kelvolliseksi. Eilisten matkaruokien jälkeen tarjolla olleet tuoreet hedelmät varsinkin maistuivat hyvin. Muutenkin tarjonta oli varsin kattava, joten ei tässä hotellissa nälkäiseksi tarvitse aamuisin jäädä.

Nopean hampaanpesun jälkeen suuntasimme aulaan, josta retki Nairobin Kansallispuistoon lähtisi. Pienen odottelun jälkeen matkanjohtajamme kertoi päivän ohjelmasta ja jakaannuimme 4-6 hengen ryhmiin, jotka mahtuisivat neljään käytössämme olleeseen autoon. Matkanjohtaja vaihtelisi autosta toiseen kun pysähtelisimme, joten autossa pääsi aina puhumaan joko matkanjohtajan kanssa suomeksi, tai kuskin (joka tuntui myös olevan hyvin perillä paikallisista eläimistä) kanssa englanniksi.

Nairobin Kansallispuisto

Nopean ajomatkan jälkeen saavuimme sateisessa säässä puiston portille. Joo, matkanjohtajan eiliset muistutukset aurinkorasvasta eivät osuneet ihan kohdalleen… Sää oli kuitenkin aika lämmin ja vain vähäksi aikaa piti päälle vetäistä mukaan ottamiamme hupparia ja fleece-takkia.

Vaikka sateinen sää ei paras olekaan eläinten katseluun safarilla (otukset pyrkivät säätä suojaan puskiin joista niitä ei niin vain näekään), oli meillä kuitenkin varsin hyvä tuuri: Näimme sarvikuonon varsin lähellä tietä. Tässä puistossa tehdään sarvikuonokantojen elvytystyötä, joten niitä on aika helppo päästä näkemään, mutta näin lähellä tietä sitä ei tapahdu kovin usein. Eli ensimmäinen Big Fiven jäsen oli sitten nähty. Ja tämä sattui olemaan se toinen niistä kahdesta vaikemmasta tapauksesta (leopardi & sarvikuono).

Jonkin ajan kuluttua tulimme paikalle, jossa oli suuri määrä erilaisia safariautoja. Eli siellä oli varmasti jotain kiinnostavaa nähtävääkin. Kuskimme oli selkeästi saanut tästä vinkin radion kautta ja osasi siksi mennä paikalle. Ja kyllähän se arvaus kiinnostavasta eläimestä osui ihan kohdalleen. Siellä asteli kaksi naarasleijonaa autosaattueessa! Tästä ihan auton läheltä tassuttavasta kaksikosta saatiinkin useampi hyvä kuva, kun kuski seuraili leijonia jonkin aikaa.

Ihmeen kärsivällisesti leijonat tallustivat tietä pitkin tämän auto-kolonnan seuratessa niitä. Useat autot vielpä ohittivat leijonat penkan kautta ja jäivät sitten odottamaan niiden kulkevan ihan auton vierestä, jotta matkalaiset saivat räpsiä niistä kuvia. Vähän näytti että leojonat suhtautuivat autoihin kuin kärpäsiin… Ärsyttäviä, mutta minkäs niille teet. Aika nopeastikin alkoi tuntumaan, että olisi ehkä ihan hyvä jättää nämä kissat rauhaan ja jatkaa matkaa. No, Big Fiven #2 oli sitten hoidettu ja tämä oli Sofialle se about kaikkein tärkein eläin nähdä tällä matkalla. Tosin Sofian tavoite ei ollut 100% valmis, koska emme olleet nähneet vielä yhtään leijona urosta tai pentua…

Matkan varrella näimme vielä muutamia impaloita, seeproja, kirahveja, virtahepoja, krokotiilejä ja erinäisiä suomalais silmille eksoottiselta näyttäviä lintuja. Ja vaikka kuinka paljon helmikanoja. Vähän ennen norsujen orpokodille saapumista näimme vielä vilahduksen afrikan puhvelista… Eli Big Fiven #3 oli sitten jo jotenkuten ruksittu myöskin.

Norsujen orpokoti

Ajelumme päättyi norsujen orpokodille, jossa olikin melkoinen härdelli kun paikalle saapui samaan aikaan parkkipaikan täydeltä safari-porukoita. Onneksi olimme ensimmäisten joukossa ja kuskimme sai auton aika nopeasti parkkiin ja pääsimme vessatauolle orpokodin avautumista odotellessamme.  Varsinkin tässä asiassa siitä oli paljon hyötyä, että olimme päässeet parkkiin ensimmäisten joukossa. Sofia joutui odottamaan vuoroaan, koska naisten puolella vessoja oli vain kaksi, eikä kumpikaan ollut vapaana meidän tullessamme paikalle. Mutta sitten kun Sofia tuli asioiltaan olikin oven takana jo pitkä jono. Oliskohan tuolla mitenkään mahdollista saada pari veskiä lisää? Veikkaan että tämä on aika tavallinen ongelma päivittäin tursitoporukoiden saapuessa paikalla tunnin tai parin ajelun jälkeen…

Vessaseikkailun jälkeen sade sopivasti lakkasi, eli emme kastuisi orpokodin esitystä seuraillessamme. Sateen lakkaaminen ei kuitenkaan yhtään helpottanut sitä, että sade oli kastellut pihamaan suurelta osin melkoiseksi mudaksi. Kengät eivät siitä kovin siistinä millään selvinneet.

Sofian kannalta ikävä juttu esityksessä oli se, että se oli tietenkin englanninkielinen, joten hän ei puhetta juurikaan pystynyt seuraamaan, muuten kuin minun tulkatessani hänelle (omasta mielestäni) mielenkiintoisia kohtia. Kyllähän sarvikuonon ja norsunpoikasten seuraileminen lähietäisyydeltä kiintoisaa jonkin aikaa oli, mutta kun mikään niistä ei halunnut tulla aidan vierelle siinä kohtaa missä olimme. Eli emme päässeet niitä silittelemään ja homma alkoi kyllästyttää Sofiaa ensimmäisen 9 norsunpoikasen osuuden jälkeen ja lähdimme etsimään kauppaa, josta matkanjohtaja oli maininnut. Kävellessämme alueella, koimme aika yllätyksen, kun sivukujalta rynnisti ohitsemme lauma pahkasikoja. Ne kuuluvat orpokodin ”kalustukseen” ja viilettävät vapaana alueella. Melkoisen hauskan näköinen poppoo olikin kyseessä. Ikävästi en vaan ehtinyt saada niistä valokuvia, kun ne tulivat ja menivät niin nopeasti… Onneksi ehdin kuitenkin ottamaan pikku videon 🙂

Esityksen aikana meille kerrottiin Sheldrick Wildlife Trust:in toiminnasta. He pelastavat orpoja norsuja ja sarvikuonoja, kasvattavat niitä niin isoksi, että ne pärjäävät luonnossa omin voimin ja sitten ne vapautetaan Tsavoon. Selostaja kertoi kaikkien esityksessä mukana olleiden eläinten tarinat siitä, miten ne olivat heidän hoiviinsa päätyneet. Mukana oli esimerkiksi tulvien, kuivuuden tai salametsästäjien orvoksi tekemiä eläimiä, joista todennäköisesti yksikään ei olisi enää hengissä ilman Sheldrick Wildlife Trustin toimintaa. Ihan kannatettavaa hommaa siis ja tuimmekin sitä tekemällä parit ostokset heidän kaupassaan.

Carnivores-ravintola

Orpokodilta lähdettyämme pysähtelimme vielä tutulla pollulla, jossa pääsimme näkemään muutamia eläimiä paremmin kuin matkalla toiseen suuntaan. Nyt se puhvelikin oli bongattu kunnollisesti. Lisäksi näimme kaksi leijonan pentua pitkässä ruohikossa. Melko vaikea niitä oli sieltä nähdä ennen kuin ne lähtivät pois. Emoa ei näkynyt mailla eikä halmeilla, mutta se ei välttämättä ole mitenkään erikoista. Pienten pentujen emo huolehtii niistä usein yksin vähän aikaa, ennen kuin tuo pennut esittäytymään laumalleen.

Carnivores (lihansyöjät) ravintola kiilasi Sofian mieliravontoloiden listan kärkeen saman tien (jopa ohi Hesburgerin!) ja hyvä paikka se minustakin on. Aika hakalan matkan päässä vaan. Tuonne ei oikein voi kotoa lähteä kun alkaa tuntumaan nälkäiseltä, noin 12 tunnin lentomatkustaminen olisi vähän epämukava hidaste… Mutta toimittaiskohan Wolt? 😀 Ravintolassa saimme ensin leipää ja porkkanakeittoa. Sopasta Sofia sanoi heti, ettei hän tykkää siitä, mutta suostui kuitenkin maistamaan kun huomautin hänelle, ettei hän ole koskaan afrikkalaista versiota maistanut. Ei hänestä fania tullut edelleenkään, mutta kyllä hän pikku kupin tyhjensi kokonaan. Sen jälkeen päästiinkin pääasiaan, eli ravintolan henkilökunta toi meille erilaista lihaa suoraan grillistä ja kaikkea sai maistaa jos uskalsi ja santstakkin saisi jos vain haluaisi. Taisin kokeilla melkein kaikkea. Eksoottisemmasta päästä olivat krokotiili, strutsi ja sonnin kivekset. Krokotiili oli ehkä koko ateriassa oma suosikkini, mutta sofia tykkäsi enemmän strutsin lihapullista, mutta possun ribsit veivät hänellä voiton.

Paikan eksotiikkaan kuuluivat myös apinat, joita kiipeili läheisessä puussa. Yksi niistä kävi myös pihistämässä sämpylän ravintolan toisen siiven avoimen ikkunan kautta yhdestä pöydästä.

Jälkkäriksi valitsin vanilja cream brulen ja sofia sacher kakun. Kumpikin oltiin tyytyväisiä valintoihimme, kunnes Sofia maistoi minun cream bruleta ja piti sitä parempana valintana. Noh, ensi kerralla hänkin tietää mitä valita, jos menussa on cream brule vaihtoehtona 😉

Sapuskan loppupuolella huomasimme, että kenkiimme tarttunut kansallispuiston kura oli kuivunut ja nyt se varisi kengistä lattialle. Pöydän alla oli varmaan melkoisen kammottava siivo meidän lounaan jälkeen. Siinä vietiin taas Suomea maailman kartalle. Sotkun siivoaja tuskin toivottaa tervetulleeksi enää ihan yhtä innokkaasti suomalais seurueita 🙂

Hotellille palaillessamme meille tuli vielä yksi pikku ylläri vastaan, matkalla jouduimme pysähtymään jonkinlaiselle tarkastusasemalle, jossa kuski sanoi, että meidän pitää tulla ulos autosta ja mennä alueen reunassa olevan rakennuksen läpi. Niin ja reput voi jättää autoon, mutta ei kannata jättää sinne rahojaan. Aika ihmeissämme saapastelimme rakennukseen, jossa meidän tavarat läpivalaistiin ja kävelimme taas kerran metallin paljastimen läpi… Toisesta ovesta ulos ja takaisin autoon. Matkalla päättelimme, että kehoitus siitä, ettei jätä rahoja autoon johtui ehkä siitä, että autoja ilmeisesti pistokokein tarkistettiin ja silloin poliisit kävivät ne autoon jätetyt reputkin läpi… Ja sen jälkeen kaikki autoon jätetyt rahat ei ehkä välttämättä olisikaan enää siellä.

Rauhallinen ilta hotellilla

Huomenna pitäisi nousta aikaisin aamulla. Matkanjohtaja oli sopinut meille aikaisen aamilaisen, jonne voisi mennä jo 5:30. Klo 6:30 pitäisi olla laukkujen pakattuna ja huoneen oven ulkopuolella. 6:45 lähtisimme rautatieasemaa kohti, että ehtisimme varmasti kaikkien turvatarkastusten läpi klo 8:00 lähteään junaan, jolla matkustamme Voihin.

Pari edellistä yötä on tulut nukuttua surkeasti, joten rauhallinen ilta tätä blogia naputellen on ihan paikallaan. Ja aikaisin nukkumaan tänään, jotta jaksetaan nousta ajoissa huomenna.