Kolmas päivä, eli Itä-Tsavossa kiertelyä

Ylös sängystä ja aamupalaa hakemaan

Heärsin jo vähän ennen heärtyskelloa. Annoin Sofian vielä nukkua ja käytin ajan kirjoitellen ylös vähän edellisen päivän tapahtumia herätyksen soimiseen asti. Herätyksen jälkeen herättelin Sofian ja kävimme aamiaisella. Edellisepäivistä oppineena otimme vähän reilummin aamupalaa, koska lounas olisi todennäköisesti tiedossa vasta noin klo 14 (normi lounasaika tällä reissulla). Aamiaiselle mennessä piti vielä houkutella lerin henkilökunta saattamaan meidät ravintolalle, mutta takaisin mennessämme oli jo niin valoisaa, että saimme kulkea omin nokkinemme. Eli aika nopeita ovat sekä auringon nousut, että laskut täällä päiväntasaajan tuntumassa. Junassa tuli itse asiassa tarkistettua, että Nairobissa olimme vähän lähempänä päiväntasaajaa, koska se kulkee pikkuisen Nairobin pohjoispuolelta ja nyt olemme tulleet jonkin matkaa etelään.

Hampaan pesu, puhtaiden vaatteiden valinta ja vesipullojen lataus piti tehdä teltalla ja sen jälkeen olimmekin varsin sopivaan aikaan autoilla valmiina ajelulle.

Pitkä ajelu savannilla

Melkein heti leiristä lähdön jälkeen pysähdyimme, koska lähellä tietä poseerasi komea norsu. Norsut oli kuitenkin nähty edellisinäkin päivinä (ja tulisimme niitä näkemään lisää Amboselissa), joten jatkoimme matkaa melko nopeasti.

Matka jatkui ja näin aamun viileämmässä säässä eläimiä oli varsin kivasti näkösällä. Tällä kertaa pysähtelimme enemmän kiikaroimaan & kuvaamaan lintujakin, koska autokuntaamme kuului kaksi niitä kohtuullisesti tuntevaa henkilöä (minä tai Sofia emme niihin kuulu). Sihteerilintu varsinkin oli minusta hieno lintu saada kuvattua.

Tämän ajelun komeimmat otukset olivat kuitenkin afrikan puhvelit, joita tapasimme kokonaisen lauman. Vaikuttavan näköisiä jässiköitä ne olivatkin ja taisivat nekin mutakylvyistä tykätä, koska useat eläimet olivat täysin mudan peitossa. Monilla oli myös ruohoa tai muita kasveja sarvissaa tai selässään. Vahinko vai korstautuivatko puhvelit tarkoituksella?

Ajelun aikana pysähdyimme pienelle välipalalle (kahvia, teetä ja kakkua) paikalle, johon voisi myös pystyttää oman teltan ja paikalla oli myös ”keittiö” (eli tulenteko ”huone”) ja mikä tärkeintä, vessa. Paikalla oli paljon liskoja ja Sofia myös onnistui bongaamaan elämänsä suurimman muurahaisen (siitä tullaan varmaan kuulemaan kauhujuttuja vielä pitkään). Välipalan ja vessassa käynnin jälkeen jäi aikaa myös vähän tutkailla paikan vakituisia asiakkaita, eli erinäisiä liskoja. Ainakin kolmea eri lajia näyttäytyi, kuten myös komeita lintuja.

Jaloittelun ja välipalan jälkeen karautimme takaisin Satao Campiin pitäen muutaman eläinten kuvaus stopin matkalla. Perillä noin 12:30 paikkeilla Satao Campissä olikin jo lounas alkanut, jonne sai mennä omaan tahtiin. Kävimme vähän raikastautumassa ja ylimääräiset tavarat telttaan jättämässä ja sen jälkeen menimme syömään.

Iltapäivän viettoa

Saatuamme vatsat täyteen aamupalalla, meille jäi aika paljon aikaa viettä kuten halusille. Minä kirjoittelin tästä päivästä uusia juttuja ylös ja Sofia viestitteli kavareillee ja soitteli pitkän Whatsapp-puhelun. Sainkin pari postausta julkaistua ja hyvän pätkän tätä nimenomaista kirjoitettua. Kävimme myös napsimassa muutamia kuvia Satao Campistä (joita oli edellisessä postissa) ja noin tuntia ennen lähdimme teltallemme keräilemään kamat kasaan iltapäivän ajelulle.

Samalla tuli huomattua, että vasen käteni oli hiukan punainen. Aamun sää oli ilmeisesti ollut vähän petollinen. Vaikka taivas oli paksussa pilvessä ja aamupäivän aikana satoi jopa muutama pisara, aurinko silti ehti jossain välissä polttaa kättäni hiukan. Eli nyt iltapäiväksi voiteet nahkaan ennen lähtöä. Sää kun oli muuttunut varsin aurinkoiseksi. Itse asiassa Forecan mukaan Tsavo Eastissa oli alkuiltapäivällä 37 astetta lämmintä, joka kuulemma tuntttu kuin 41! Eipä ihme, että ravintolan sohvalla blogin kirjoituskin tuntui vähän hikiseltä hommalta. Kärsineen ihon suhteen vaihdettiin Sofian kanssa istuimia, jotta molemmille tuli vähemmän aurinkoa saanut käsivarsi ikkunalle.

Ennen autoille lähtemistä menin hetkeksi sängyn päälle pitkälleni ja melkein nukahdinkin saman tien. Aika rankkaa tämä lomailu tuntuu olevan. Sofia käytteli sillävälin kiikareitaan terassillamme pikku liskojen tarkkailuun. Hänen kiikarinsa kun tarkentuvat varsin lähelle, ovat ne ihanteelliset pikku otusten tarkkailuun. Liskoja terassilla riittääkin reilusti. Melkein jokaisessa puupalkissa kiipeilee vähintään yksi. Parhaimmillaan huomasimme kolme melkein samassa paikassa.

17 jälkeen lähdimme autoja kohti, mutta kulkiessamme niiden suuntaan, rynnisti pihamaalle usean impalan porukka. Useat Olympia-rymämme jäsenet seurailivat impaloiden kisailua ihastuksissaan (ne ovat tosi nopeita ja ketteriä), mutta veikkaan että se henkilö, joka joutuu impaloiden kakat siivoamaan pihalta, oli ehkä vähän eri mieltä moisesta yllätysvisiitistä. Vaikka eipä sillä ehkä niin suurta merkitystä siivoamiseen ollut.  Illalla kyselin meitä teltalle opastavalta henkilöltä, että mitä eläimiä leirin alueella käyskentelee öisin. Hän mainitsi esim norsut… Niiden jätösten rinnalla muutamat impalan pipanat lienee aika merkityksetön juttu.

Iltapäivän ajelulla

Taas leiristä lähdettyämme, meidän piti ottaa parit pakolliset kuvat Satao Campin lähimaastossa poseeraavasta norsusta. Tämä oli sikäli mukavaa vaihtelua, että tämä norsu ei ollut itseään punaiseksi värjännyt Tsavon rautapitoisella maalla. Maan rautaoksidit saavat aikaan punaisen värin ja erinäiset eläimet sitten värjäävät itseään punaiseksi piehtaroidessaan mudassa tms. Tästä syystä suuri osa Tsavon norsuista näyttää punaiselta, vaikka ne ovat oikeasti ”meikin” alla ihan tavallisia harmaita norsuja. Ja kuten kuvista on varmaan huomnnut, seepratkin ovat usein aika punaisia.

Kinttupoluilla köröttelyä

Tämän iltapäivänä valitsimmekin ihan uuden suunnan Satao Campiltä lhedettäessä. eteneminen oli melkoista köröttelyä, koska ajamamme polku oli paljon pienempi ja mutkaisempi kuin edelleset käyttämämme. Vaikka täällä pitäisi olla kuivan kauden loppu meneillään, sateita oli selvästi saatu, koska ajoura oli paikkapaikoin melkoista liejua täynnä. Yhdessä kohtaa ehdimme jo pikkuisen huolestua, josko pääsemme työntämään, mutta kyllä Toyotan nelivto hoiti homman ja pääsimme jatkamaan matkaa pikku sudittelun jälkeen. Sutiessa kuraa lensi melkein jopa ikkunasta sisään, joka sai tajuamaan mten likaista hommaa sadekaudella safarilla käynti oikeasti voisi olla.

Vaikka lentävä muta ei auton sisään osunutkaan, niin taas yksi heinäsirkka osui. Mielestäni se tuli tälläkertaa avatun katon kautta, mutta taas minun ja Sofian viereen. Sormen pituinen sirkka on vähän hätkähdyttävämpi tuttavuus kuin Suomalaiset serkkunsa, kun sellainen tuli istumaan takapenkin keskellä olevan vasitynnyrin päälle minun ja Sofian väliin. Eipä siitä edes kuvaa ehditty ottamaan, ennen kuin sirkka ponkaisi avoimesta takaikkunasta pihalle. Vetääköhän jokin minussa tai Sofiassa noita puoleensa, kun tämä oli jo toinen kerta kun saamme tällaisen vieraan autoon sisään. Toisaalta heinäsirkkoja oli tällä alueella tosi paljon. Matkan jatkuessa niitä lenteli vähän väliä autoa karkuun eri suuntiin. Joten se että yksi osui autoon ei ollut niin ihmeellistä.

Maasto näytti myös varsin gepardi-ystävälliseltä tasaisine ja lyhyine ruohikkoineen ja tosi vähine puskineen ja puineen. Siellä Gepardi pääsisi pinkomaan oikein kunnolla. Eli kaikki termiittikeon laet ja muut korkeammat paikat tarkistettiin, josko niillä päivystäisi saaliseläintä tähäyvä täplikäs kissa.

Eipä näkynyt gepardeja, tai paljon niiden saaliseläimiäkään, mutta näimme rivin tuoleja keskellä savannia palavan nuotion vieressä. Tässä kohtaa aloimme haistelemaan, että meille on ilmeisesti jonkinlainen yllätystilaisuus järkätty täällä. Tie vei juurikin tuolirivistöä ja niiden viereen parkkeerattua autoa kohti. Saavuttuamme paikalle Satao Campin logolla varustettu heppu tuli juttelemaan matkanjohtajamme kanssa. Erotimme swahilin kielisestä keskutelusta vain yhden sanan ”simba” ja kun kuski alkoi heti kääntämään autoa tulosuuntaansa, autoon laskeutui odottava ilmapiiri: Lähettyvillä olisi todennäköisesti leijonia.

Ajelimme pienen matkaa takaisin päin ja pysähdyimme… Pienen radiokeskustelun jälkeen kuski ajoi pois tieltä ja pätkän matkaa hitaasti edettyämme bongasimme kaksi leijonaa pensaan alla. Hetken kuluttua löytyi toisen pensaan alta toiset kaksi. Näillä ei ollut harjoja, joten kysessä näytti olevan neljän yksilön naaraslauma. Tosin täällä Tsavossa asiasta ei voi olla ihan varma, koska tällä osa uroksistakin on harjattomia. Kiersimme leijonat laajassa ympyrässä ja psähtelimme ottamaan niistä noin mijoona kuvaa eri sunnista. Leijont tulisivat varmaan vielä jonkin aikaa pysymään samalla paikalla, koska niillä oli myös seepran raato välissään. Sen tunnisti hyvin vielä syömättömästä takajalasta, josta erottui hyvin raidoitus. Tosin aluksi, toisesta suunnasta nähtynä, ne raidat sekoittuivat viereisestä rintakehästä pystyssä törröttäviin kylkiluihin.

Tämä leijonalauma lienee hyvä selitys sille, ettei niitä gepardeja tai niiden saaliseläimiä paljon näkynyt. Tosin aika lähellä leijonia näkyi muutama iso gaselli, jota yksi leijonista aika kiinnostuneena näytti seurailevan. Ehkä seepra alkoi jo kyllästyttää tätä typykkää?

Illanviettoa

Kun olimme saaneet leijonat luultavasti pysyvästi poltettua kameroiden kennoille, palailimme ajouralle ja suuntasimme takaisin aukiolle, jossa tuolirivistö odotteli meitä. Auringon laskua vilkuillessamme etsimme oman tuolin jokaiselle ja saimme piakkoin kaikki paikallista lääkettä käteemme. Kyseessä on hunajaa, sitruuna mehua ja vodkaa sisältävä juoma, jota täällä kutsutaan lääkkeeksi. Kunhan hunajan sai sekoitettua joumaan kunnolla, maku ei ollut ollenkaan hullumpi. Täällä mahtaa olla paljon sairastelemista, kun lääkkeet ovat tätä luokkaa… Saattaapa jopa käydä niin, että lääke aiheuttaa sairautta, mutta milläpä lääkkellä ei jotain sivuvaikutuksia olisi? Sofia muuten sai alkoholittoman version, muttei kauheasti siitä välittänyt, koska siinä oli hiilihappoa, josta hän ei tykkää.

Lääkettä ja sitä seurannutta kuohuviiniä siemaillessamme ja pikku purtavaa mutustellessa teimme pienen esittelykierroksen jossa kaikki kertoivat lyhyesti kuka ja mistä on ja miten oli safarilel päätynyt. Aika monelle kokemusta safareista oli kertynyt jo seammaltakin kerralta, mutta mukana oli monta meidän tapaista ensikertalaistakin. Olympia matkatoimistolla tuntui olevan useita kannattajia, koska monet olivat olleet monella firman matkalla aiemminkin. Palvelu selkeästi pelaa heillä hyvin, kun porukka kerta toisensa jälkeen palaa asikkaaksi.

Edward Igendia

Muiden jälkeen matkanjohtajamme, Edward Igendia, otti esittäytymisen pidemmän kaavan mukaan. Hän on Kenialaissyntyinen suomalaisen äidin ja kenialaisen isän jälkeläinen, joka vietti lapsuuden Keniassa, mutta jäi Suomeen perheen käydessä vuoden visiitillä kotimaassamme. Hän jai sisarensa kanssa opiskelemaan suomessa muun perheen palatessa takaisin Keniaan.

Matematiikin opinnot eivät kuulemma tuntuneet omalta jutulta, joten opiskelu jäi siitä aineesta kesken. Ja hän alkoi opiskelemaan haaveammattiinsa, eli lentäjäksi. Valmistuttuaan lentäjäksi hänelle ei kuitenkaan löytynyt töitä, joten taas piti miettiä miten sitä itsensä elättää. Vahvalla suomen- ja keniankieleitaidolla hän sai tulkin hommia, mutta alkoi myösmiettiä josko tutuille Kenian ja lähiympäristöön järkkäämien matkojen tapaisten matkojen järjesteämisestä voisi saada leipätyön itselleen. Yhteyksien ottamista eri matkatoimistoihin ja loppujen lopuksi palaset loksahtelivat kohdalleen Olympian kanssa. Tähän mennessä järjestettyjä matkoja onkin ehtinyt hänelle kertyä iso nippu, eli emme todellakaan ole aloittelijan hoteissa tällä matkalla.

Itse asiassa Edward on muutama vuosi sitten päässyt vakituiseksi lentäjäksi Finnairille, joten nykyään hän vetää matkoja vain kun sellaiset saadaan sopimaan matkatoimiston ja hänen leipätyönsa aikatauluihin.

Edward oli saanut ilmeisesti safari-kärpäsen pureman jo muutaman kuukauden ikäisenä, koska silloin hän omien sanojensa mukaan oli ensimmästä kertaa ollut safarilla mukana. Ei hän siitä tietenkään mitään muista, mutta vanhempien valokuvilla asia on hänelle todistettu. Edelleen häntä kuitenkin eläimet ja luonto kiehtovat ja safarimatkoissa niiden ennalta-arvaamattomuus. Kaksi samanlaistakaan matkaa eivät koskaan ole täysin samanlaiset. Erilaisia elämiä vaikka paikka on täysin sama.

Varsinkin kielitaidon edut osuivat meillä kohdalle varsin hyvin. Sofiallahan on sama etu puolellaan, eli venäjän kieli on saatu jo ”äidinmaidossa”. Sen taidon pitäminen vahvana voi jatkossa avata monia ovia, eli kannattaa niillä venäjän tunneilla käydä, vaikka se ei aina niin innostavaa olisikaan.

Nukkumaan

Ilta oli jo pimeä kun lähdimme takaisin Satao Campiin. Ajelu kinttupolulla pelkissä auton ajovaloissa oli aika mielenkiintoisen oloista pomppimista. Täällähän lähin katuvalo taitaa olla noin 30 kilometrin päässä, joten pimeää todellakin oli. Muutamia auton edestä pakoon pomppivia eläimiä lukuunottamatta emme tietenkään mitään mielenkiintoista eläintä matkan aikana nähneet.