Ngorongoro

Aamulla heräiltyämme näimme telttamme ulkopuolella seeproja ihan lähellä ja puhvelita onneksi pikkaisen kauempana. Myöhemmin kuulimme naapurin rouvan käyneen yöllä terassilla tupakalla ja nähneen hyenan juoksevan ohi. Siinä vaiheessa hän siirtyi vikkelästi sisälle ja mietti että tupakointi alkoi yht’äkkiä vaikuttamaan varsin vaaralliselta tavalta. Me emme hyenoja nähneet, mutta onneksi bongasimme liskon viipottamassa oviverkkoa ylös päin, niin tiesimme mitä siellä kattopressun toisella puolella oikein liikkuu. Liskot ovat ihan ok, syövät hyönteisiä, jotka saattaisivat muuten tunkea telttaan sisään jostain kolosta.

Ngorongoroa kohti

Tuttuun tapaan pakkuduimme autoon noin klo 7:15 ja lähdimme ajelemaan Ngorongoroa kohti. Tämä matka tehtäisiin kokonaan puistojen ja suojelualueiden sisällä, joten eläimellistä nähtävää voisi olla tarjolla melkein koko päivän.

Melkein heti alkuun meillä olikin melkoinen tuuri. Näimme leijonalauman ylittämässä tietä. Siinä oli muutama poikanen mukana ja pari lähes harjatonta urosta. Meillä on tällä matkalla ollut melkoinen tuuri urosleijonien näkemisen kanssa. Aiemmilla matkoilla olemme nähneet mutaman uros leijonan, tällä matkalla siirin osa näkemistämme leijonista on ollut uroksia. Lauma havainnollisti myös hyvin sen, miten nopeasti se pensaikkoon katosi. Kerran silmistämme päästyään, mistään ei olisi tiennyt niiden siinä hetki sitten ollenkaan.

Enempää leijonia emme matkan aikana onnistuneet näkemään, mutta hyena lauma ja kultasakaali olivat mielekiintoiset tapaukset. Taisimme nähdä hyenaklaanista lähinnä sen lapset ja lasten hoitajat, saalistajien ollessa hankkimassa ruokaa. Mutta varsinkin poikaset olivat hieno juttu päästä näkemään. Kultasakaali olikin sitten kolmas sakaalirotu joita näimme tämän matkan aikana.

Serengeti tarkoittaa loppumattomia tasankoja ja niitä tällä matkalla pääsimme todellakin näkemään. Näissä osissa savanni on todella tasaista. Toisin kuin Masai Marassa, tasankoa ei juurikaan riko edes ne sinne tänne ripotellut puut vaan maa on todellakin ihan tasaista loivia mäkiä lukuunottamatta. Kulotuksesta riippuen ruoho on joko todella lyhyttä tai noin polven korkuista. Siellä täällä tasaisuutta rikkoon kopjet, eli kivimuodostelmat, jotka työnyvät esiin maasta. Tutkimmekin kopjeja varsin tarkkaan, koska ne ovat leijonien suosimia paikkoja makailla samalla tarkkaillen savannin tapahtumia. Emme vaan yhdeltäkään ohittamaltamme kopjelta löytäneet leijonia.

Tasankoja ylittäessämme pääsimme ensimmäistä kertaa kunnolla kokemaan usein mainitun pölyn. Tietä melko lujaakin porhaltavat maasturit nostattavat näin kuivalla kaudella melkoisesti pölyä ilmaan ja sitä tietenkin tulee myös autoihin sisään, koska ikkunoita halutaan pitää auki viilennyksen takia.

Ngorongoron kraaterissa

Tämä noin 20 km halkaisijaltaan oleva vanha tulivuoren kraateri on oikeastaan kattilavajoama. Eli tulivuoren huippu on romahtanut vuoren sisään aikaan saaden vajoaman. Ngorongoro on siitä harvinainen tapaus, että se on reunoiltaan varsin täydellinen ja toisaalta se ei ole täyttynyt vedellä.

Vajoaman noin 600 metriä korkeat reunamat eivät ole eläimille mitenkään mahdottomia ylittää, mutta harvemmat ne sitä tekevät. Tästä on sekä hyötyä, että haittaa. Esim norsuja Ngorongoron kraateirin luono ei oikein kestäisi enempää. Varsinkin metsikön puut ovat jo nyt melkoisesti norsujen runtelemia. Toisaalta taas leijonat käyvät sisäsiittoisiksi vieraiden urosten loistaessa poissaolollaan. Kanta kyllä kasvaa mutta geenipooli käy helpost köyhäksi.

Tässä kraaterissa elää yhteensä noin 25 000 nisäkästä ja suuri määrä erilaisia lintuja. Pienellä alueella tämä näkyy siten, että melkein koko ajan jokin eläin on näkyvillä. Pääsimme näkemään varsin ”Avara luonto”-tyylisen näkymän, kun kolmas kraaterissa bongaamamme leijona perhe (emo & 3 poikasta) loikoi mäen nyppylällä ja mäen alla olevalla lammella touhusi useita muita eläinlajeja. Virtahepoja, flamingoja ja seeproja ainakin.

Ne pari aiempaa leijonien näkemistä tapahtui melkein heti kraateriin laskeutumisen jälkeen. Ensin yksi lauma ruohojen kenskellä ja sitten yksi uros kauempana pensaan juurella varjossa. Eli taitaa siinä suurimmassa leijonatiheydessä olla jotain perääkin.

Väillä ehdimme vielä ihailla flamingoja (jotka jäi aika vähiin Nakurulla, jossa niitä piti olla miljoonia) ja hyvin kuvauksellisesti asettautunutta virthepoa järven rannassa. Sitten alkoikin olla jo aika lähteä kohti piknik-aluetta, jossa söisimme loput eväspussin sisällöstämme.

Matkalla ehdimme vielä näkemään useita kuningastrappeja. Niitä taisi olla yhdessä paikassa ainakin neljä kappaletta samaan aikaan. Joka olikin suurin piirtein yhtä monta, kuin olimme nähneet kaikissa muissa matkan kohteissa yhteensä. Ja niitä trappejahan näkyi vähän väliä muuallakin.

Toinen komea lintu, joita näimme useita kappaleita kraaterissa, oli kruunukurki. Niitä näimme muutamia kohtuullisen kokoisia laumoja sapuskaa maasta nokkimassa.

Vielä juuri ennen lounaspaikalle saapumistamme, kuljettajamme huomasi taas eläimen ojassa makailemassa. Sofian pettymykseksi se ei tällä kertaa ollut leijona, vaan täplähyena. Kovin mukavan näköisesti sekin ojassa köllötteli. Vettä vieressä ja saalis saattaa tupata suoraan suuhun kun hän lojui polulla, jota pitkin varmaan muutkin eläimet veden ääreen voisivat hakeutua.

Lounasta ja lintuja

Lounaspaikalla oppaamme suositteli vahvasti eväiden syömistä autoissa. Paikalla on melkoinen rosvoilevien haarahaukkojen määrä, jotka saattavat viedä eväät käsistä. Tai sitten kuten yhdelle hänen varoituksistaan piittaamattomalle miehelle oli tapahtunut, haukka vie miehen silmälasit päästä ja kaupan päälle raapi pari tikkiä vaativat naarmut hänen poskeensa. Lasit päätyivät virtahepojen käyttöön läheiseen lampeen. Emme halunneet kokeilla onneamme, vaan popsimme eväät autossa ja lähdimme sitten rannalle lintuja ihmettelemään.

Paikalla oli ilmassa kymmen kunta haarahaukkaa koukkimassa ihmisten päiden yläpuolelta. Maassa taas ruokaa kärkkyivät varsin kesyiltä vaikuttavat helmikanat ja marabou-haikarat. Ko. Hairakoissa edelleen ihmetyttää se, että miksi kukaan haluaisi karkkitehtaalle antaa tällaisen karrelle palaneen näköisen linnun nimen?

Kaikkia lintuja pääsi tosi lähelle, joten napsin niistä paljon kuvia. Kirkaassa auringon paisteessa haukoistkin sai varsin tarkkoja kuvia, koska pystyi käyttämään todella nopeaa suljinta.

Metsään menimme

Lounaan jälkeen suuntasimme kraaterin metsikköön, jossa on paljon melkoisen reippaasti norsujen runtelemia kuumepuita. Muutenkin ympäristö oli taas erilaista kuin olimme nähneet tällä matkalla. Itse kraaterin alueeltakin löytyy useita erilaisia pieniä ympäristötyyppejä niihin kuuluvine eläimineen.

Metsässä näimmekin puutamaamin, jota emme Sofian kanssa vielä olleet nähneet edellisillä matkoillamme. Sofian mielestä oli tietenkin hienompi juttu, että näimme vielä leijonakin rötköttelemässä pensaiden varjossa.

The Castle at Ngorongoro

Land Cruiserimme kiivettyä ylös kraaterista ajelimme Ngorongoron taajaman läpi lodgellemme. Se oli siirtomaatyylinen linnakkeen näköinen hotelli. Huoneet olivat taas hulppean kokoiset ja tällä kertaa niissä oli oikein lukotkin. Edellisissä telttamajoituksissa oli vaan vetoketjut. Lukot olivatkin ihan hyvä juttu, koska huoneeseemme koitti illalla tunkea joku venäjää puhuva pariskunta. Eivät vaan saaneet avaitaan toimimaan. Olisin kyllä ihmetellytkin jos se olisi toiminut, koska olin jättänyt oman avaimeni lukkoon. Joka olikin aika pakko, koska ovi ei pysynyt kiinni jos sitä ei laittanut lukkoon. Vanha tyyli näyttää komealta, mutta jättää käytännöllisyydessä vähän toivomisen varaa… Tämän sai todeta myös vanhan puhelimen näköisen suihkun kanssa, jota ei saanut mitenkään seinälle kiinni, että olisi pystynyt käyttämään molempia käsiä päätä pestessä.