Pohois-Serengetistä keskelle

Aamiaisen jälkeen lähdimme ajelemaan Serengetin keskiosiin. Koukkasimme puiston ulkopuolelta, koska kuskimme sanoi puiston sisällä kulkevan tien olevan huono kuntoinen, eikä siellä paljon eläimiäkään olisi luvassa.

Reittimme koukkasi parin kylän kautta ja toisessa pysähdyimme tankkaamaan ja kuski osti sytkärin pikku kaupasta. Tämä tuli naapurillemme, joka polttaa. Hänellä sytkäri tippui edellisen majapaikan terassin puiden välistä terassin alle, eikä sitä sieltä pois saatu. Pari uutta sytkäriä taisi maksaa alle euron, joten eipä tuo mikään isompi katastrofi ollut.

Elellisestä päivästä oppineena, napostelimme hedelmäsalaatin ja suklaan eväspussista jo alkumatkasta, jolloin ne eivät olleet ehtineet vielä lämmetä liiaksi. Siten varsinaiselle lounastauolle ei myöskään tarvittaisi kovin paljon aikaa syömiseen.

Takaisin Seregetiin

Serengetin porteilla pidimme perinteisen vessatauon kuljettajan kirjatessa meidät takaisin sisään puistoon. Portilla oli tällä kertaa aika paljon pikkulintuja ja pari paviaaniakin käpytteli tietä pitkin paikalle.

Porteista sisään päästyämme odotukset olivat korkealla, koska nyt olisimme kissojen mailla. Kuljettajallemme mainitsimmekin, että nyt on Tansanian maine kyseessä. Keniassa näimme 22 leijonaa, joten vähintään sen verran Tansaniassakin pitäisi nähdä… Ja yksi päivä meni jo ilman yhtään leijonaa.

Emme kovin pitkälle ehtineet ajella, ennen kuin meidän piti poiketa tieltä tarkistamaan mitä pari autoa oikein kyttäsi? Leijonalaumaahan ne siellä olivat katsomassa. Pääsimme kiertelemään aika lähietäisyydeltä leijonat, mutta yksi naaras alkoi murahtelemaan meille ja se jätettiin aika nopeasti omiin oloihinsa. Laumassa oli yhteen 15 jäsentä ja siinä oli useita pentuja ja kaksi aikuista urosta. Ilmeisesti veljekset, koska normaalisti laumassa on vain yksi aikuinen uros.

Jatkoimme matkaa melko tohkeissamme näkemästämme laumasta, eikä Sofiankaan mielestä Serengeti ollut enää kovin tylsä paikka. Ja vähän ajan kuluttua vastaan tuli taas rypäs autoja tien laidassa ja mitäpä siellä muuta olisi ollut, kuin toinen leijonaluma. Puun alla näytti olevan 7 naarasleijonaa kyttäämässä mäen alla kulkevia gnuita. Jonkin ajan kuluttua huomasimme, että itse asiassa jonkin matkan päässä alamäessä oli vielä yksi leijona lisää. Tämä etujoukon leijona itse asiassa lähti hiipimään gnuita kohti, jolloin kuljettajalle tuli kiire siirtää meidän alemmas. Eipä näyttänyt naaraalla olleen onni matkassa ja löysimme sen tien toiselta puolelta huilailemassa.

Jatkoimme ylärinteen porukan tarkkailua ja porukkaa alkoi jakaantua toisenkin puun alle, mutta vähän matkan päästä porukkaan liittyi vielä muutama naaras lisää. Loppujen lopuksi laskille tässäkin laumassa olleen 12 leijonaa. Tällä kertaa kaikki naaraita, ja vatsan & jalkojen pilkuista päätellen, useimmat olivat aika nuoria. Metästätystä yrittänyt naaras ja pri muuta näyttivät olevan ainoat varttuneemmat ja todennäköisesti parhaat metsästäjät porukassa.

Mentiin sitten parilla laumalla ohi Keniassa nähdyistä leijonista (27 vs 22). Seuraavaksi jatkettiin eläimien etsintää joen rantamilta, mutta paljon mitään ei löytynyt. Ennen kuin päästiin virtahepojen suosimaan joen mutkaan. Hepoja röhnötti joessa iso kasa ja autokuntamme oli aika samaa mieltä minun kanssani siitä, että näystä tuli mieleen siskonmakkarakeitto, kun hippoista näkyi yleensä vain niiden selät veden pinnalla. Siskonmakkaroista poiketen virtahevot roiskivan hännillään sellilleen vettä vilvoittaakseen niitä paahtavassa auringossa. Säätiedotteen mukaan Serengetiin oli luvattu pilvistä. Joo olihan niitä pilviä taivaalla, laskimme 5 pientä pilveä…

Lounasta ja savannigaselleja

Lounaalle menimme syömään eväspusseistamme loput syötävät Serengetin mediakeskukseen. Siellä löysimme pari vapaata pöytää ja napostelimme eväät pikkulintujen vahdatessa meiltä mahdollisesti tippuvia murusia. Tässä paikassa oli aiemmin ollut kalliotamaaneja, mutta tällä kertaa niitä ei näkynyt ollenkaan. Sitäkin enemmän näimme pieniä hiiriä useammaskin paikassa. Sofia myös osti rannekorun tansanian väreissä, jotta hänellä olisi toiseen ranteeseen Kenian värit ja toiseen Tansanian. Tässä paikassa oli myös ollut polku jota pääsi kävellen tekemän pienen lenkin, joka meidän oli tarkoitus kiertää kujettajamme käydessä hakemassa uuden vesipullon autoomme. Ei hänellä onneksi kauaa mennyt, koska myös se polku oli jostain syystä suljettuna.

Jatkaessamme matkaa, näimme varsin vähän muita eläimiä paitsi savannigaselleja. Niitä olimme tähän mennessa nähneet vain siellä täällä muutamia gnu ja seepralaumojen seassa. Nyt näimme pelkästään savannaigaselleja ja niitä olikin todella paljon. Harvassa savannilla syömässä, mutta laumaa tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Savannigasellien lisäksi muutama kirahvi tuli kuvattua kuten myös kuningastrappi, pahkasika rapsuttamassa itseään termiittikeon kylkeen ja faaraorotta eli Egyptin mungo.

Pettymys lodgella

Koska Acasian Central Camp on teoriassa siirrettävä ”leiri”, siinä ei ole uima-allasta. Tämä oli aika ikävä pettymys kuuman autossa vietetyn päivän jälkeen. Viile suihku auttui kyllä kummasti ja tulipa tehtyä vähemmän harrastettuja juttuja huoneella illallista odotellessa. Tai no, minulla aika kului melko pitkälle kuvien valintaan ja siirtelyyn kamerasta ja tämän viestin kirjoittamiseen, mutta Sofia alkoi piirtelemään ottamalla kuviamme malliksi.

Täytyy kyllä sanoa, että ”leiri” on aika lailla paikalleen juuttunut nykyisellään. Teltat ovat hiukan telttamaisempia kuin edellisessä paikassa, mutta esim se, että meidän telttaan on saatu mahtumaan 3 sänkyä ja kylppäri venyttää ainakin minun käsitystäni teltasta aika lailla. Uima-allas taitaa puuttua lähinnä siksi, että oppaan mukaan niiden rakentamiseen on todella vaikea nykyään saada lupia Serengetin puiston sisällä oleviin lodgeihin.

Kirjoittelin nämä tarinat telttamme terassilla olevalla sohvalla istuskellen ja alemmaksi savannin yllä hivuttautuvaa aurinkoa katsellen. Siellä täällä näköyhteyden päässä näkyy silloin tällöin seeproja ja terassimme edessä on myös sellainen kasa kakkaa, että arvelemme seeprojen välillä käyvän aika lähellä telttoja. Tässäkään leirissä ei ole mitään aitoja alueen ympärillä, joten jos pimeällä mennään minnekään, pitää taas radiopuhelimella huhuilla ”taluttaja” paikalle (taluttaja oli Sofian käyttämä termi).

Taidammekin tästä siirtyä lodgen päärakennukselle, jossa ainoastan netti toimii, jotta saan tämän kerrankin ajoissa linjoille.